AfterDawn logo

Apple panostaa vähävirtaiseen langattomaan teknologiaan yritysostolla

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Wall Street Journalin entisen toimittajan Jessica Lessinin mukaan Apple on ostanut kalifornialaisen langattomiin yhteyksiin erikoistuneen Passif Semiconductorin. All Things D yritti saada vahvistusta tietoon Applelta, mutta yhtiö antoi perinteisen ympäripyöreän vastauksen.

Passifin erikoisosaamisalueeseen kuuluvat vähän energiaa kuluttavat langattomat yhteydet. Niillä on hyvin tärkeä rooli tulevaisuudessa kun kulutuselektroniikka levittäytyy entistä laajemmalle. Yhtiön tutkimusalueisiin kuuluu esimerkiksi Bluetooth LE -teknologiaan liittyvät sovellukset, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi päälle puettavissa laitteissa. Applen kaikki uusimmat mobiililaitteet tukevat Bluetooth LE:tä.


Passifin patenttisalkusta löytyy esimerkiksi ilman akkua ja mikroaaltoalueella toimiva autonominen laite. Ajatuksena on, että laite kerää tarvitsemansa energian ympäristön sähkömagneettisista aalloista ja varastoi sen lähetinpiirin käytettäväksi kondensaattoriin. Bluetooth LE toimii 2,4 gigahertsin taajuusalueella, eli mikroaaltoalueella. Patenttihakemuksen mukaan tekniikkaa voidaan käyttää esimerkiksi rannekkeissa tai korteissa.

Computerworldin Jonny Evans spekuloi, että Apple voisi käyttää Passifin Bluetooth-osaamista iWatch-kellossa sekä iWallet-maksujärjestelmässä (muun teollisuuden suosiman NFC:n sijaan).

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki