AfterDawn logo

Apple sai patentin isojen Liquidmetal-levyjen tuotantomenetelmään

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Applen ja Liquidmetalin yhteistyön myötä perustettu Cruciable Intellectual Property on saanut patentin isojen Liquidmetal-levyjen tuotantomenetelmään.

Liquidmetal on erikoistunut amorfisiin metalliseoksiin, joilla on tavallista metallia edistyneempiä ominaisuuksia. Ominaisuudet vaihtelevat seoksessa käytettävien metallien ja niiden suhteiden mukaan. Yhtenä etuna mainittakoon hyvä kestävyys, kovuus ja elastisuus. Apple on hankkinut yksinoikeuden käyttää Liquidmetalia kulutuselektroniikassa. Sopimusta jatkettiin vuonna 2012 vuoteen 2014 saakka (tuotantomenetelmää koskeva patentti jätettiin patenttitoimiston käsiteltäväksi vuonna 2012).

Tähän asti Liquidmetalin yleistymisen yhtenä suurimpana esteenä on ollut teknologian kehittäminen isompikokoisia laitteita varten. Esimerkiksi Applen SIM-ejektori on tehty Liquidmetalista, mutta iPhonen tai iPadin kuorten valmistaminen on ollut vaikeaa.


Patentoitu menetelmä on askel siihen suuntaan, että Liquidmetalia voidaan nähdä muuallakin kuin pienissä työkaluissa tai laitteiden yksityiskohdissa. Viime vuonna Liquidmetalin keksijä totesi, että metalliseoksien kehitykseen menee vielä satoja miljoonia dollareita rahaa ja 3–5 vuotta aikaa ennen kuin se on valmis isompiin laitteisiin.

Patentin mukaan Liquidmetalia voidaan käyttää musiikkisoittimissa, puhelimissa, kannettavissa web-päätteissä (iPad), näytöissä tai vaikkapa kelloissa. Applen valikoimista ei löydy omaa kelloa, mutta sellaisen sanotaan olevan kehitteillä. Kellovalmistaja Omega käyttää Liquidmetalia erään kellon kehyksissä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki