AfterDawn logo

Obama kuuntelee kansalaisia Google+ Hangoutissa tällä viikolla

Matti Robinson Matti Robinson

Yhdysvaltain presidenttien perinteinen State of the Union -puhe pidetään huomenna tiistaina. Presidentti Barack Obama jatkaa 200 vuotta vanhaa perinnettä puhumalla maan tilanteesta. Ei-niin-perinteinen osuus jatkuu torstaina, jolloin Obama järjestää Google+ Hangoutin.

Hangout-keskustelussa presidentti vastaa kansalaisten kysymyksiin ajankohtaisista haasteista ja ongelmista. Fireside Hangoutissa Obaman kanssa keskustelee muutamia kansalaisia, joiden kysymyksiä käsitellään. Lisäksi amerikkalaiset voivat lähettää kysymyksiä Valkoisen talon YouTube-kanavalle videolla tai tekstinä.

Sekä State of the Union -puhe että Fireside Hangout lähetetään livenä YouTuben ja Google+:n kautta. Molemmat tulevat luonnollisesti jälkikäteen katsottaviksi YouTubeen.

Varapresidentti Joe Biden järjesti oman Fireside Hangoutin viime kuussa asekontrolliin liittyen. Fireside Hangout -nimellä viitataan Franklin D. Rooseveltin 30- ja 40-luvulla pitämiin fireside chat -radiokeskusteluihin.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki