AfterDawn logo

Steamin Linux-versio suljettuun beta-testiin lokakuun aikana

Teemu Laitila Teemu Laitila
5 kommenttia

Valven Steam-palvelun Linux-versiota on pidetty jopa sinä viimeisenä osasena, joka saa Linuxin nousuun myös työpöydillä. Nyt odotettu Linux-versio on saatu siihen pisteeseen, että myös yhtiön ulkopuoliset käyttäjät voidaan ottaa mukaan testaukseen, käy ilmi Valven sivuillaan julkaisemasta blogipostauksesta.

Valve aloittaa testikierroksen ensi viikolla yhtiön sisällä ja virallinen beta-testaus alkaa ensi kuussa. Testi tulee olemaan suljettu ja mukaan pääsee yhteensä 1000 Linux-käyttäjää. Steam tukee ainakin aluksi virallisesti vain Ubuntu-linuxia versiosta 12.04 eteenpäin.

Beta-testissä mukana tulee olemaan yksi Valven oma peli, joka on todennäköisesti jo aiemmin julkaistu Left 4 Dead 2. Testiin valitut eivät kuitenkaan pääse vielä kokeilemaan esimerkiksi olohuoneisiin tarkoitettua Big Picture -tilaa tai muita mahdollisesti tulosa olevia pelejä.

Valve ei ole vielä julkistanut miten testiin halukkaat pelaajat tullaan valitsemaan. Valve hakee testiin erityisesti kokeneempia Linux-käyttäjiä ja kokemattomia suositellaan odottelemaan myöhempiä versioita, jotka sisältävät enemmän ominaisuuksia ja esimerkiksi paremman asennusohjelman. Kehotuksen perusteella vaikuttaisi siis siltä, että Stemin Linux-versio on vielä kohtalaisen raakile paketti.

5 KOMMENTTIA

leipuri7771/5

"joka saa Linuxin nousuun myös työpöydillä."

Pitää korjata tähän ett Linux on JO noussut työpöydillä pitkän aikaa ja varsinkin viimeaikainen kasvu on ollut räjähdysmäistä.

Varmaan lähinnä siksi Steam on tulossa myös Linux puolelle koska Windows puolella väki vähenee ja Linux puolella taas kasvaa.

Windows 8:kin pukkaa niin nopeasti markkinoille vaikka ihmisillä on haavoja vielä Vista ajoista, se ei kauheasti väkeä houkuttele jatkamaan Windowslinjalla...

Tietysti Windows 8 tulee myymään koska uusien koneiden mukana toimitetaan kyseinen käyttöjärjestelmä, eriasia on että kuinka moni sitä silti käyttää. Voi se lisenssitarra sitä konetta koristaa vaikka käyttis on esimerkiksi Ubuntu.

Mysticiza2/5

Originally posted by leipuri777:

http://gs.statcounter.com/#os-ww-monthly-201109-201208
Kylläkyllä, räjähdysmäistä kasvua näkyvissä :D
Niin kauan kuin Linuxit ovat epäkäyttäjäystävällisiä niin ei kukaan itseään kunnioittava peruskäyttäjä niihin koske. Komentorivillä leikkiminen ja typerien, epäloogisten koodirivien ulkoaopetteleminen on järjetöntä kun kaiken voisi tehdä graafisesti.
Ja kyllä, komentorivillä piti leikkiä jotta sain Ubuntun toimimaan kunnolla ja viimeiseksi niitiksi tuli se, että tuulettimet huusivat koneessa jatkuvasti täysillä eikä automaattinen säätö toiminut.

hannibal_pjv3/5

Valitettavasti tuo on totta. Linux on vieläkin aika tavalla hc-käyttäjien leikkikalu. Mutta on se edistynyt. Muutama vuosi lisää ja sen pystyy asentamaan ja saamaan käyttökuntoon ilman apua jo joka kymmenes suomalainen. Windowsissa vastaava luku lienee tällä hetkellä n. 1/4 suomalaisista... Mikä kuvastaa hyvin sen helppoutta Linuxiin nähden. Mutta ero siis kapenee!

JekkuliKikkuli (vahvistamaton)4/5

siinähän pelailet fps pelejä ilman näytönohjaimen ajureita / ääniä / ym. Linux on mahtava ympäristö vanhoille koneille, mutta aika järjetöntä resurssien haaskaamista uusilla laitteilla (joilta puuttuu linux tuki).

Mummy5/5

@JekkuliKikkuli, AMD.n uusimmalla (12.9) on ainakin tuki juurikin 12.4 Ubuntuun, mikä olikin odotettavissa, viime Steam uutisien pohjalta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki