AfterDawn logo

AMD varoittaa heikosta tuloksesta

Panu Roivas Panu Roivas
4 kommenttia

Intelin varjosta nousuaan yrittävä AMD on parhaillaan muuttamassa kilpailutaktiikkaansa, mutta ainakaan lyhyellä tähtäimellä sillä ei näytä olevan erityisen positiivista vaikutusta yrityksen tulokseen.

AMD on antanut tulosvaroituksen toiselle neljännekselle, jonka lopullinen tulos kerrotaan 19. heinäkuuta. Yrityksen liikevaihto on tippunut noin 11% edelliseen neljännekseen verrattuna, mikä tarkoittaa noin 1,41 miljardin liikevaihtoa. Aiemmin AMD uskoi 3% kasvuun, mutta ilmeisesti Kiinan ja Euroopan markkinoiden myynti ei ole ollut odotettua, eivätkä OEM-yhteistyökumppanit ole tilanneet odotettuja määriä piirejä AMD:ltä.

AMD:n tämänhetkinen tilanne on vaikea, sillä se ei ole pystynyt kilpailemaan Intelin kanssa perinteisistä x86-markkinoista. AMD on kertonut keskittyvänsä jatkossa vähävirtaisempiin APU-piireihin, sekä prosessorin ja näytönohjaimen yhdistävään HSA-arkkitehtuuriin. Samalla se on myös joutunut keventämään kulurakennettaan, tehden AMD:stä käytännössä entistä pienemmän yrityksen. Lisäksi myös Intel on edelleen samoilla apajilla vähävirtaisten piirien osalta, joten kilpailua löytyy AMD:lle jatkossakin.

4 KOMMENTTIA

Sefriol1/4

Harmi sinänsä. Taitaa tulla Intelin ja Nvidian monopoli prosessorien ja näytönohjainten saralla. Kuluttajan kannalta tarkoittaa luultavasti sitä, että hinnat kääntyvät nousuun.

hannibal_pjv2/4

Sitähän se tarkoittaisi... Eli toivotaan, että AMD ei floppaa...

Curvy23/4

Kilpailuahan tässä kaipaisi... Intel rahastaa aika rankasti tuotteillaan. Tosin en usko että AMD floppais. Tuskin ne Eloppeja tekis...

jvph764/4

Jaa a. Toivon todella ettei AMD luovu työpöytä prossujen / näytönohjainten kehityksestä ja tuottamisesta. Juurikin sen intelin / Nvidian monopolin vuoksi.
Toivottavasti myös saavat piakkoin sen uudella arkkitehtuurilla tuotetun FX-8365? FX-8635 en muist.. ( mutta ei viilattu FX-8150 vaan kokonaan uusi )
jonka teholisäys on jo selkeämpi muttei kuitenkaan inteliä peittoava.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki