AfterDawn logo

Google esitteli uusia 3D-karttoja

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
3 kommenttia

Google kertoi järjestämässään tilaisuudessa uudesta automatisoidusta kuvausmenetelmästä, jonka ansiosta yhtiön karttapalveluissa esittämiin karttoihin saadaan kolmas ulottuvuus.

Internetjätti käyttää kuvauksessa lentokoneita. Googlella karttojen parissa työskentelevän Brian McClendonin mukaan yhtiö on viilannut menetelmää jo pitkään. Ankaran työn ansiosta Google pystyy tulevaisuudessa tarjoamaan käyttäjilleen aiempaa selvästi tarkempia ja realistisemman näköisiä karttoja. Ensimmäiset kartat tulevat Android- ja iOS-laitteiden ulottuville lähiviikkoina.

Teknologia vaikuttaisi olevan samantyyppinen mitä C3 Technologies käyttää. Viime vuonna uutisoidun tiedon mukaan Apple on C3:n nykyinen omistaja.

3 KOMMENTTIA

Bluejack1/3

odottelinkin jo tätä.

pähkinä2/3

Nyt se virallinen navigointi suomeenkin, aika vähällä käytöllä on karttapalvelu ilman sitä.

niko2073/3

Itsehän odotan sitä, että muuttavat tuon live kuvaksi ennenkuin moiseen kosken! PYH!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki