AfterDawn logo

Sony ja Panasonic yhdistämässä voimiaan OLED-televisioissa

Teemu Laitila Teemu Laitila
3 kommenttia

Sony ja Panasonic ovat neuvottelemassa keskenään mahdollisuudesta tehdä yhteistyötä OLED-televisioiden kehityksessä ja valmistuksessa, kertovat useat lähteet.

Neuvottelut ovat vielä aikaisessa vaiheessa, mutta yhteistyö kahden japanilaisvalmistajan välillä saattaisi olla toimiva keino korealaisten Samsungin ja LG:n ylivallan nujertamiseen tv-markkinoilla.

Sekä Panasonic että Sony ovat pärjänneet kilpailussa tv-markkinoista heikosti. Sonyn tv-valmistus on tehnyt tappiota jo useana vuonna ja yhtiö käy parhaillaan läpi muutosohjelmaa, jonka aikana henkilöstöä vähennetään jopa 10 000 verran. "Yhteistyö Sonyn ja Panasonicn välillä laskisi tutkimus-ja kehityskuluja antaisi niille mahdollisuuden saavuttaa eteläkorealaisia valmistajia", kertoo Barclays Capital -yhtiön analyytikko Yuji Fujimori Businessweek-lehdelle.


Edes yhteistyöstä ei odoteta nopeaa ratkaisua yhtiöiden ongelmiin, sillä japanilaisen Nikkei-lehden tietojen mukaan yhtiöiden yhteisiä tuotteita ei saataisi markkinoille ennen vuotta 2015. Sen sijaan korealaisvalmistajien odotetaan tuovan ensimmäiset OLED-televisionsa myyntiin jo tämän kesän aikana.

3 KOMMENTTIA

aj841/3

Minkä helevatun Samsungin ylivallan !? Samsung ole tehnyt oikeaa televisiota sitten M86 mallin !? LG sinänsä ei ole yllätys koska se tekee Panasonicin ja Sonyn kanssa edelleen ainoat varteenotettavat laitteet.

En tiedä sitten Pansun OLED puolesta, mutta VT30 ja VT50 ovat edelleen parasta mitä rahalla ainakin täällä Euroopassa saa. Sonyn lippulaiva on LG:n lippulaivan kanssa samalla tasolla joten yhteistyö saattaisi vahvistaa Sonyn asemia merkittävästi.

dRD2/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aj84:

Minkä helevatun Samsungin ylivallan !? Samsung ole tehnyt oikeaa televisiota sitten M86 mallin !?

Laadulla ja myyntimäärillä ei aina ole keskenään mitään tekemistä (eihän autoissakaan parhaat autot tekevä valmistaja ole koskaan ykkösenä -- niitä parhaita autoja harvoin myydään yhtäkään Suomessa :-).

Samsung on tällä hetkellä aivan ylivoimainen taulutelevisioiden globaaleilla markkinoilla, Sony on tehnyt telkkarituotannollaan tappiota 8 vuotta putkeen ja nakutti viime vuodelta ihan hirveät talousluvut tiskiin.

aj843/3

Olette aivan oikeassa :) Meni nyt vähän ohi koko asia.. Itse tottunut seuraamaan vain sitä toista ääripäätä niin meinasi unohtua se tosiasia että raha tehdään noilla gigantin malleilla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki