AfterDawn logo

EU ehdotti uusia yksityisyyssääntöjä

Matti Robinson Matti Robinson
3 kommenttia

Euroopan Unionin komissio on esittänyt tänään uusia tietosuojasääntöjä, jotka pyrkivät tuomaan verkkopalveluiden käyttäjille suuremman vaikutusmahdollisuuden yksityisiin tietoihin. Komission mukaan verkon käyttäjillä tulee olla mahdollisuus poistaa yksityiset tiedot verkkopalvelusta tai siirtää ne toiseen palveluun.

Samalla ehdotukseen sisältyy tietovuotojen pakollinen julkistaminen käyttäjille ja viranomaisille. Ilmoitus täytyy tehdä 24 tunnin sisällä mikäli mahdollista. Säännökset vaikuttaisivat siis merkittävästi muun muassa viime vuoden lopulla Suomessa tapahtuneisiin tietovuotoihin. Säännösten mukaan tietosuojakäytäntöjä rikkovat nettiyhtiöt joutuisivat maksamaan merkittävät sakot, jotka voivat olla suurimmillaan jopa 2 prosenttia liikevaihdosta.


Mikäli Euroopan parlamentti ja EU:n jäsenmaat hyväksyvät säännökset, tulevat ne voimaan arviolta ensi vuoden lopulla. Erityisesti suuret verkkoyhtiöt ovat olleet epäileväisiä säännösten suhteen. Sosiaalisten verkostojen ja muiden vahvasti käyttäjiltä kerättyy tietoon pohjautuvien palveluiden toiminta voisi kärsiä merkittävästi.

3 KOMMENTTIA

Zeitsei1/3

Kunnon teko olisi nyt EU:lta säätää laki, joka yksiselitteisesti kieltää kansallisten PIPA/SOPA tyylisten lakien käyttöönoton unionin maissa.
Tosin mitäpä IFPI siitä välittäisi...

TemeTee2/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zeitsei:

Kunnon teko olisi nyt EU:lta säätää laki, joka yksiselitteisesti kieltää kansallisten PIPA/SOPA tyylisten lakien käyttöönoton unionin maissa.
Tosin mitäpä IFPI siitä välittäisi...

Hah, parin päivän päästähän ne allekirjoittaa ACTA:n.

Velele3/3

Onhan tämmöset jutut hienoja. Tietty mitä just ACTAn uhkakuvia oon lueskellu niin sen mukana voiki sit lähteä yksityisyys kokonaan internetin kohdal.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki