AfterDawn logo

Radeon HD 7970 virallisesti myyntiin tänään

Teemu Laitila Teemu Laitila

AMD:n joulukuun lopulla julkaisema uuden sukupolven Radeon-kortti HD 7970 on tullut tänään virallisesti myyntiin. Ohjaimen ensiesittely tapahtui joulukuun puolella nopeutetulla aikataululla eikä kortteja riittänyt edes kaikille tekniikkasivustoille testiin.

Paperijulkaisun aikaan laitteiden luvattiin saapuvan myyntiin 9. tammikuuta eli tänään. Saatavuus ei edelleenkään ole erityisen hyvä ja suomalaisissa nettikaupoissa laitteiden toimitusajankohdat vaihtelevat heti varastossa olevasta useisiin viikkoihin tai toimitusajankohtaa ei voida edes mainita.

Tällä kaupat listaavat ainakin useiden valmistajien Radeon HD 7970 -malleja, joka perustvat AMD:n referenssisuunnitteluun. Hinnat ovat asettuneet 570 euron ympäristöön valmistajasta sekä myyjästä riippuen.

Lisäksi tarjolla XFX:n Black Edition Double Dissipation -malli, jonka kellotaajuuksia on nostettu hienoisesti. Esimerkiksi GPU:n kellotaajuus on 1000 MHz verrattuna referenssin 925 MHz:n sekä muistin efektiivinen kellotaajuus on 1425 MHz, joka on 50 Mhz normaalia korkeampi. Myös jäähdytysjärjestelmä on XFX:n omaa käsialaa.


Radeon HD 7900 -sarjan korttien halvemman version HD 7950:n odotetaan tulevan myyntiin vasta helmikuun puolella, kunhan AMD saa varmistettua laitteiden riittävän tarjonnan.

Tom's Hardware testasi joulukuussa saapuneen täysin uuteen arkkitehtuuriin perustuvan Radeon HD 7970 -mallin ja tulokset vaikuttivat AMD:n kannalta lupaavilta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki