AfterDawn logo

Tämän takia iPad-huhuihin ei kannata uskoa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Monet teknologiaan liittyvää uutisointia seuraavat ovat varmasti tietoisia siitä, että Applen tuotteisiin liittyy suuri huhurumba ennen niiden julkaisua.

Medialle tällainen hypetys on mannaa, sillä Internet-aikakaudella sen paras liittolainen on muutos kaikissa muodoissa. Ensiksi saadaan uutisoida huhusta, joka povaa maailmaa mullistavia asioita seuraavaan iPadiin / iPhoneen. Parin viikon mehustelun jälkeen media voikin jo raportoida tämän huhun kumoavasta huhusta. Sykli jatkuu siihen asti kunnes tuote lanseerataan. Erittäin hyvän esimerkin tästä antaa tuore iPhone 4S, johon piti tulla vaikka mitä.

Nyt kun iPhone 4S on saatu markkinoille ja hype on alkanut laantua, niin on aika ottaa tähtäimeen "iPad 3". Mediassa puhutaan siinä olevan QXGA-tason näyttö (2048x1536), samantyyppisestä näytöstä puhuttiin aikoinaan myös iPad 2:n kohdalla. Tiedosta vastaa DigiTimes, jonka tuoretta uutista on siteerattu verkkolehdissä erittäin laajasti.


Kokoa näytöllä on 9,7 tuumaa, mutta juuri pari viikkoa sitten samainen lehti ehätti pitää "todennäköisenä" 7,85-tuumaista ruutua. Eikä siinä vielä kaikki, sillä kolmosen rinnalle olisi lehden mukaan tulossa vielä toinen samankokoinen tabletti, jonka tarkoituksena on kilpailla keskihintaisten tablettien kanssa.

Juttu on paristakin syystä epäuskottava. Ensinnäkin edellä mainittu näytön kokoon liittyvä käänne pistää miettimään DigiTimesin lähteitä. Toiseksi, lehti väittää tablettien julkaisun ajoittuvan tammikuun lopun iWorldiin, joka ei ole Applen oma tilaisuus, vaan taustalla on yhtiön faneja. Yhtiö ei ole osallistunut siihen vuoden 2008 jälkeen.

Seuraavaan iPadiin liittyvässä huhuilussa on myös aineksia tämän vuoden alun spekulaatioista, jolloin Applen kerrottiin julkaisevan edullisen iPhone minin kalliimpien puhelimien rinnalle. Tällaista ei ole tullut, eikä todennäköisesti tulekaan.

Fiksuinta ehkä onkin ummistaa silmänsä kaikelta juoruilta ja kiinnostua seuraavan iPadin ominaisuuksista vasta sitten kun tuote julkaistaan. Juorut voivat tietysti tarjota myös mielenkiintoisia näkökulmia, joten niilläkin on oma arvonsa, vaikkeivät ne täysin paikkansapitäviä olisikaan.

1 KOMMENTTI

Raattis1/1

Uusi otsikko: "Spekulaatio: iPad-huhuihin ei kannata uskoa"

Ensinnäkään tämä ei ole uutinen vaan kirjoittajan mielipide. (Vaikkakin hyvin perusteltu ja tervetullut sellainen.) Eikä suomessa kuulu viitata leipätekstiin tiivistelmissä saatika otsikoissa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki