AfterDawn logo

Dell siirtymässä miniläppäreistä Ultrabookeihin

Teemu Laitila Teemu Laitila

Pari vuotta sitten suosionsa huipulla olleiden miniläppäreiden aika tuntuu olevan pikkuhiljaa kokonaan ohi, kun myös Dell on ilmoittanut lopettavansa miniläppäreiden eli netbookien valmistuksen. Aiemmin tässä kuussa miniläppäreistä ilmoitti luopuvansa Samsung.

Miniläppärit tulivat vauhdilla markkinoille vuonna 2007, kun Asus julkaisi koko kategoriaa määritteleväksi muodostuneen ensimmäisen Eee PC -mallinsa. Asuksen jäljessä miniläppäri löytyi pian jokaiselta valmistajalta. Miniläppäreiden tarkoitus oli olla halpoja ja helposti mukana kuljetettavia ja ne perustuivat suurelta osin Intelin Atom-prosessoreihin.

Tablettien tullessa markkinoille miniläppärihuuma kuitenkin hyytyi ja nyt Dell viimeisimpänä on ilmoittanut lopettavansa netbook-luokkaan määriteltävien koneiden valmistuksen. Delliltä kerrotaan, että yhtiö aikoo tulevaisuudessa keskittää resurssinsa ohuiden, mutta tehokkaiden kannettavien kehittelyyn, mikä kuulostaa huomattavan paljon Intelin Ultrabook-konseptilta.


Dell ei kuitenkaan luovu kokonaan pienistä läppäreistä, sillä yhtiö kertoo, että tabletin ja läppärin ominaisuuksia yhdistelevä Inspiron Duo säilyy valikoimassa myös tulevaisuudessa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki