AfterDawn logo

Samsung sai nopeutetun käsittelyn Galaxy-oikeudenkäynnille

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Samsung ja Apple ovat tapelleet patenteista pitkin syksyä eri puolilla maailmaa. Korealaisvalmistajan Galaxy Tab 10.1 -taulutietokone sai väliaikaisen myyntikiellon Australiassa kuun alussa, mutta Samsung valitti päätöksestä. Tänään julki tulleen tiedon mukaan Samsung sai valitukselleen nopeutetun käsittelyn.

Samsungin tavoitteena on saada Applen iPad 2:n yhden kovimmista kilpailijoista myyntiin ennen joulusesongin alkua, mihin sillä on käsittelyn nopeutuksen ansiosta vielä mahdollisuus. Yhtiö on aiemmin todennut, ettei se aio pitää oikeusjutun kanssa mitään kiirettä jos se menettää joulumyynnin tämän vuoden osalta.

Australiassa alkoi myös Samsungin nostaman kanteen käsittely, millä yhtiö hakee Applen iPhone 4S:lle myyntikieltoa. Samaan aikaan vastaava haaste Ranskassa ja Italiassa on vastatuulessa. Milanolainen tuomioistuin kieltäytyi antamasta päätöstä välittömästi ja Pariisissa aiotaan järjestää vielä toinen kuulemistilaisuus.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki