AfterDawn logo

JEDEC paljasti DDR4:n ominaisuuksia

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

DDR-muistien standardisoinnista vastaava JEDEC-ryhmittymä on paljastanut seuraavan sukupolven DDR4-muistien tulevat ominaisuudet. Vaikka standardisointityö ei olekaan valmis, niin kuukausia kestänyt työ on jo sen verran pitkällä että siitä voidaan alkaa puhua.

Pääajatuksena on ollut kasvattaa muistien suorituskykyä, mutta samalla laskea niiden tehonkulutusta. Ensimmäiset DDR4-muistit pystyvät 1,6 GT/s:n nopeuteen, mutta myöhemmässä vaiheessa suorituskyky voidaan tuplata 3,2 GT/s:ään. Muistien käyttöjännite on 1,05–1,2 volttia, eli selvästi pienempi kuin nykyisten DDR3-muistien (n. 1,5 volttia). Erilaisia dataleveyksiä DDR4:lle on määritelty kolme kappaletta: x4, x8 ja x16.

Dual ja Triple Channel -ratkaisut tulevat siirtymään historiaan. Nykyisissä DDR2- ja DDR3-muisteissa on mahdollisuus laittaa esimerkiksi kaksi muistikampaa yhteen muistikanavaan, mutta DDR4:n kohdalla kanavakohtaisten kampojen määrä on rajattu yhteen.


Lopullinen standardi on tarkoitus saada valmiiksi ensi vuoden puolivälin paikkeilla. Samsung on kuitenkin jo ehättänyt valmistamaan ensimmäisen DDR4-muistikamman. Hieman myöhemmin omaa DDR4-muistia esitteli Hynix.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki