AfterDawn logo

Microsoft parantaa kosketusnäyttöjen fyysistä tuntumaa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Kosketusnäytöillä kirjoittaminen saattaa tuntua epäluontevalta, koska näytöt eivät tarjoa samanlaista tuntumaa kuin fyysiset näppäimistöt. Microsoft on nyt hakenut patenttia tekniikalle, jonka avulla kosketusnäyttöihin saadaan lisätty fyysistä tuntumaa.

Microsoftin tekniikka perustuu yhden pikselin kokoisiin ja ultraviolettivaloon reagoiviin muotomuistillisiin muovisoluihin. Microsoftin patentissa kosketusnäyttöjen pinnalle levitetään yhden solun paksuinen solukerros. Solut muuttuvat koviksi kun yksi ultraviolettivalon aallonpituus heijastuu niihin ja vastaavasti pehmeiksi kun toinen aallonpituus osuu niihin. Eri kovuusasteita saadaan aikaan aallonpituuksia moduloimalla.

Keksijä Erez Kikin-Gilin mukaan tekniikkaa on tarkoitus hyödyntää suurissa kosketusnäyttöpaneeleissa, kuten esimerkiksi Microsoftin Surface-alustassa. Mikään ei kuitenkaan estäisi tekniikan hyödyntämistä puhelimissa tai tableteissa.


Microsoft ei ole ensimmäinen vastaavanlaista tekniikkaa kehittänyt taho. Nokia, suomalainen Senseg ja Carnegie Mellon Universityn tutkijat ovat kehittäneet samanlaista tekniikkaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki