*
 
AfterDawn.com

-testiryhmä: "..hankkimisen arvoinen, mikäli etsii tablettia parhaimmalla mahdollisella näytöllä."

Kuinka varmuuskopioin Blu-ray-elokuvia kiintolevylleSivu 1 -- Siirry

Kuinka varmuuskopioin Blu-ray-elokuvia kiintolevylle


Johdanto


Tässä oppaassa kerrotaan yleisesti Blu-ray-elokuvien varmuuskopioinnista ja sen ongelmista. Oppaassa kerrotaan myös pintapuolisesti Blu-ray-elokuvissa käytettävien kopiointisuojauksien kiertokeinoista, mutta Suomessa voimassa olevan tekijänoikeuslainsäädännön takia tarkkoja ohjeita kopiointisuojauksien kiertämiseen ei voida antaa.

Internetin kautta on kuitenkin saatavilla useita ohjelmia, joiden avulla Blu-ray-elokuvien kopiointisuojaukset voi kiertää, jonka jälkeen elokuvista voi tehdä kopion esim. DVD-levyille tai Matroska-tiedostoksi. Valitettavasti markkinoilla ei ole vielä DVDshrink-ohjelman tasoista All in one -ratkaisua Blu-ray-elokuvien varmuuskopiointiin, joten työvaiheita elokuvien varmuuskopioinnille tulee useampia. Tämän lisäksi Blu-ray-elokuvien varmuuskopiointi vie huomattavasti enemmän aikaa kuin DVD-elokuvien varmuuskopiointi, joten operaatioon kannattaa varata aikaa muutama tovi.

Varmuuskopioinnin hyödyt


Kiintolevylle tehtävät Blu-ray-elokuvien varmuuskopiot helpottavat elämää muutamalla tavalla:
1. Elokuvista voi tehdä kutistetun version esim. DVD-levylle tai iPod-soittimelle.
2. Elokuvaa voi toistaa ilmaisilla ja avoimen lähdekoodin mediasoittimilla (PowerDVD- tai WinDVD-ohjelmien käyttö ei siis ole pakollista).
3. Elokuvia voi katsella yllä olevan kohdan johdosta Windowsin lisäksi Mac OS X- ja Linux-käyttöjärjestelmillä.
4. Elokuvien katselua varten ei tarvita HDCP-yhteensopivaa näytönohjainta ja näyttölaitetta.

Kuinka varmuuskopioin Blu-ray-elokuvia kiintolevylleSivu 1 -- Siirry

sisältö

  1. 1. Johdatus Blu-ray-elokuvien varmuuskopiointiin
  2. 2. Blu-ray-elokuvien varmuuskopiointi kiintolevylle
  3. 3. Kopiointisuojauksien kiertäminen
Artikkelin kirjoittaja: Kaarlo Räihä
Viimeisin päivitys artikkeliin: