Kysy

2 vastausta

  • WLANin kantomatkaan vaikuttaa erityisesti wlan reitittimen antennin, ympäristön häiriöt ja wlan-reittimen/modeemin lähetysteho.
    Ehdottomasti halvin tapa parantaa wlanin kuuluvuutta on miettiä wlan asemalle kunnollinen paikka. Paikan tulee olla ensinnäkin mahdollisimman keskellä wlanin käyttöalueella, jotta kuuluvuus olisi kaikkialla hyvä, ja tukiaseman ympärillä ei saa olla vahvoja seiniä tai muita rakenteita. Kaikki ylimääräiset sähköjohdot on hyvä karsia reittimen lähi ympäristöstä pois. Antenniin kiinnetettävällä lisäjohdolla antennia voidaan viedä kauemmaksi häiriön lähteistä.
    Toiseksi halvin tapa kasvattaa kantamaa on tekemällä pahvin palasta ja alumiinifoliosta antenniin kiinnitettävä suuntain, joka ohjaa antennin singaalin vahvemmin haluttuun suuntaan. (Internet on pulloollaan ohjeita tähän.) Muita antenni vaihtoehtoja ovat muut kaupalliset antennit, jotka voivat kasvattaa kantamaa vähentämällä häiriöitä tai suuntaamalla singaalia.
    Äärimmäisinä vaihtoehtoina voisin sanoa, että antenniin on mahdollista kiinnittää myös erityinen antennin singaalin vahvistin tai liittää verkkoon toinen reititin, joka vahvistaa toisen singaalia.

    Lisäksi yleisesti ottaen n-sarjan wlan strandartia tukevissa wlan tukiasemissa on laajempi kuuluvuus kuin edeltäjissä. Nämä mallit sisältävät yleisesti myös kolme erillistä antennia.

Suosituimmat aiheet

Lisää aiheita

Uusimmat tapahtumat palvelussa

Aktiivisimmat käyttäjät

Näytä koko lista