Kysy
  • Gramex ja teosto yksi ja sama?

    Tuttava oli avannut kahvilan. Postista oli kirje gramexilta koskien heidän "suojeluraha" säännöistä. Seuraavana päivänä paikalle tuli teoston edustaja koskien samaa asiaa mitä gramexilta. Tuttava ulkomaalaistaustaisena oli suu pyöreänä, että kenelle sitä "suojelurahaa"(kyseinen tapa on yleinen tapa tuttavan kotimaassa) nyt pitäisi maksaa. Ulkomailla kyseinen tapa on, että maksetaan vain yhteen suuntaan mutta ilmeisesti suomessa on maan tapa maksaa kahteen suuntaan

2 vastausta

  • Eri puljuja ovat. Teosto edustaa musiikin tekijöitä eli tekijänoikeuksien haltijoita. Gramex edustaa tuottajia ja esiintyjiä jotka eivät välttämättä tekijänoikeuksia omista.

    Täyttä p***han tuo maksupuuha on, varsinkin Gramexin osalta. Gramexin edustamat tahot ei käytännössä rojaltityyppisiä korvauksia ansaitse. Heille kuuluisi maksaa korvaus työstä joka määräytyy tekijänoikeuden haltijan ja em. tahojen välisellä sopimuksella eikä todellakaan millään lakisääteisellä rojaltilla.

  • Teoston sivuilta:
    "MIKÄ ON TEOSTON JA GRAMEXIN ERO?
    Teosto edustaa musiikin luovia tekijöitä eli säveltäjiä, sanoittajia ja sovittajia sekä musiikin kustantajia. Teosto myöntää heidän puolestaan luvat musiikin käyttöön ja kerää heille maksettavat korvaukset elävän ja tallennetun musiikin käytöstä.

    Gramex edustaa äänitteellä esiintyviä taiteilijoita ja äänitteen tuottajia ja kerää heille korvaukset."
    http://www.teosto.fi/teosto/websivut.ns...AMEXIN%20ERO%3F

    Eli käsittääkseni pitää maksaa molemmille.

Suosituimmat aiheet

Lisää aiheita

Uusimmat tapahtumat palvelussa

Aktiivisimmat käyttäjät

Näytä koko lista