Omistatko Chromecastin? Langattoman netin ongelmat voivat johtua siitä

Manu Pitkänen
17. tammikuuta, 2018 9:35

Googlen Chromecast-laitteiden on havaittu sekoittavan ihmisten langattomat lähiverkkoyhteydet. Jos sinun kotitaloudessa on esimerkiksi Chromecast sen eri muodoissa tai vaikkapa uudempi Google Home -kaiutin, niin Wi-Fi-verkkosi ongelmat voivat johtua hyvinkin Googlen laitteista.
Alkuvaiheessa ongelmien tultua julki, kuviteltiin Chromecast-laitteiden olevan epäyhteensopivia TP-Linkin Archer C7 -reitittimen kanssa, mutta sittemmin samanlaista ongelmakäyttäytymistä on löydetty myös Asuksen, Linksysin, Netgearin ja Synology myymissä reitittimissä. Kyseessä ei siis ole yhteen laitemalliin tai -merkkiin rajoittuvasta ongelmasta, vaan vika näyttäisi olevan Googlen laitteiden päässä.
TP-Link on tähän mennessä julkaissut jo korjauksen vikoihin ja samalla yhtiö kertoi mistä asiassa oli kyse. Langattomat laitteet lähettävät tyypillisesti lepotilassa 20 sekunnin välein lyhyitä MDNS-kutsuja yhteyden säilyttämiseksi. Googlen kohdalla kutsujen lähetys on ollut kuitenkin massiivisempaa ja pakettien käsittely vaatii liikaa kapasiteettia reitittimeltä, minkä seurauksena reititin jumittuu.
Mitä kauemmin Chromecast on ollut lepotilassa, sitä suurempi pakettitulva reittimelle purkautuu. Kuormituksen saa purettua käynnistämällä reitittimen uudelleen, mutta mikäli sitä joutuu tekemään liian usein, alkaa toiminta luonnollisesti ärsyttämään.
Googlen mukaan ongelma koskettaa pientä joukkoa ihmisiä, mutta se pyrkii korjaamaan ongelman mahdollisimman nopeasti.

Lue myös nämä
Tägit
WLAN-reititin WiFi Google Home Max Google Home Mini Google Home Chromecast Ultra Chromecast Audio Chromecast Google
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.