Mitä jos henkilötunnus on vuotanut? Toimi näin

Manu Pitkänen
6. marraskuuta, 2017 12:46

Kuusi vuotta sitten suomalaisen uutismedian keskiössä oli massiivinen henkilötunnusvuoto, joka paljasti noin 16 000 suomalaisen henkilötunnukset etu- ja sukunimineen. Tapahtuma on noussut nyt uudelleen otsikoihin, kun Yle uutisoi Jarista, jonka elämään vuotanut henkilötunnus edelleen vaikuttaa.
Jarin elämää vuoto ei vaikuttanut aluksi mitenkään, mutta hän on joutunut identiteettivarkauden uhriksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että joku tilaa netissä hänen henkilötiedoillaan tavaraa. Vaarana on, että Jari joutuu maksamaan ostoksista koituvia laskuja, vaikka hän ei ole ostanut itselleen mitään. Kesällä 2016 Jarin nimissä tilattiin kolme iPhonea ja MacBook Pro. Myöhemmin ilmeni vielä, että Jarin tiedoilla oli ostettu kallis Audi, joten identiteettivarkaudella voi olla huomattavia taloudellisia seurauksia lyhyelläkin aikavälillä.
Identiteettivarkaus on ollut rangaistava rikos vuodesta 2015 lähtien.

Mitä teen jos henkilötunnus on vuotanut?


Mikäli henkilötietosi on vuotanut julkisuuteen, joko vuoden 2011 tapauksen kautta tai jotenkin muuten, voi olla ihan järkevää varautua tietojen väärinkäyttöön etukäteen, vaikka se saattaisikin tuntua kaukaiselta ajatukselta. Kuka nyt juuri minun tietoja käyttäisi? Näin on ehkä myös Ylen haastattelema Jari ajatellut. Kylmä totuus on kuitenkin se, että henkilötiedot eivät vanhene kovin hyvin, joten ne on hyödynnettävissä vuosienkin kuluttua. Näin kävi Jarillekin.
Onko henkilötunnukseni vuotanut?
Ensimmäinen lähtökohta on tietysti se, että olet varmistunut henkilötunnuksesi ja -tietojesi vuotamisesta. AfterDawnilla on vuoden 2011 henkilötunnusvuotoon liittyen suosittu tarkistuspalvelu, josta voi turvallisesti käydä selvittämässä oman tilanteen. Luonnollisesti tietosi ovat voineet paljastua muissa vuodoissa, joita ei hakukoneessamme ole mukana. Lisäksi henkilötunnus voi paljastua perinteisempiäkin reittejä pitkin, esimerkiksi ajokortin, Kela-kortin tai passin häviämisen kautta.
Vapaaehtoinen luottokielto
Omiin luottotietoihin voi halutessaan lisätä merkinnän vapaaehtoisesta luottokiellosta. Tämä on tehokas tapa estää identiteettivarkauksia, sillä sen ansiosta sinun nimiisi ei voida tehdä velkaa esimerkiksi pikavippien muodossa tai ostaa tavaraa velaksi. Omaehtoinen luottokielto voi tulla kysymykseen myös kun passi, ajokortti tai muu asiakirja hukkuu.
Luottokieltoa voi pyytää joko Bisnodelta (maksuton) tai Asiakastiedolta (hinta 19,95 euroa / 2 vuotta). Luottokieltomerkintä vanhenee kahdessa vuodessa tai se voidaan poistaa pyydettäessä jo aiemmin. Jos on tarvetta pidemmälle kiellolle, pitää hakemus tehdä uudelleen kahden vuoden jälkeen.
Tee rikosilmoitus
Rikosilmoitusta ei ehkä ole aiheellista tehdä vielä tietojen paljastumisen takia, vaan vasta kun tietoja aletaan hyödyntää osana identiteettivarkautta. Mikäli saat outoja laskuja, muistutuskirjeitä tai yhteydenottoja, joita sinulle ei pitäisi tulla, niin rikosilmoitus kannattaa tehdä. Identiteettivarkaus on kohtalaisen tuore ilmiö, minkä takia poliisikunnassa asiaan ei välttämättä osata suhtautua vakavasti, mutta rikosilmoitusta ei kannata sen takia jättää tekemättä. Ilman rikosilmoitusta asiaa ei tutkita.
Verkkokauppojen ongelma
Osatekijä identiteettivarkauksissa on väärin toimivat verkkokaupat. Henkilötunnus on tarkoitettu kansalaisten yksilöimiseen, ei henkilöllisyyden varmentamiseen. Tästä huolimatta osa verkkokaupoista käyttää hetua asiakkaiden henkilöllisyyden varmentamiseen pankkitunnistautumisen sijaan.

Lue myös nämä
Tägit
tietomurto tietovuoto Henkilötietovuoto 2011 hetu henkilötunnus
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.