Elon Musk julkaisi ensimmäisen kuvan The Boring Companyn kädenjäljestä

Matti Vähäkainu
31. lokakuuta, 2017 16:17

Elon Musk on yksi aikamme merkittävimmistä teknologiavisiönääreistä. Tietysti visioiden ohella herralla on tarjota myös aitoja käsinkosketeltavia toteutuksia, kuten Teslan autot ja SpaceX:n raketit.
Muskin uusin teknologia on kuitenkin vielä kaukana edellämainittujen toteutustasosta, mutta nyt saimme pientä ensimakua millaista jälkeä The Boring Company tekee.

Kyseessähän on Elon Muskin idea maanalaisista tunneleista, joita pystyttäisiin käyttämään liikenteen sujuvoittamiseen. Erityisesti ruuhkaisien miljoonakaupunkien alueella Muskin mukaan aikaa voi säästyä valtavasti.
The Boring Companyn nimi onkin sanaleikki, jolla viitataan poraamiseen eikä niinkään tylsyyteen. Ensimmäisessä The Boring Companyn tuotosta esittelevässä kuvassa nähdään Los Angelesin alle porattavaa tunnelia, joka on kuvattu viime perjantaina.

Toisessa twiitissä Musk tarkentaa, että tunneli on nyt vasta noin 500 jalan eli n. 150 metrin mittainen, mutta neljän kuukauden päästä mittaa pitäisi olla jo pari mailia eli reilut kolme kilometriä. Noin vuoden päästä Elon Musk uskoo, että tunneli vie jo Los Angelesin kansainväliseltä LAX-lentokentältä 101-tielle asti, joka on linnuntietäkin yli 20 kilometrin päässä

Tunnelissa on tarkoitus viedä autoja sähköreellä, joka kulkee noin 200 kilometrin tuntinopeutta. Muskin mukaan matka tunnelin kolmanteen pisteeseen, joka on noin 10 mailin eli 16 kilometrin päässä Westwoodissa, vie vain noin 5 minuuttia, kun ruuhkassa seisoen siinä menee helposti 45 minuuttia.

The Boring Company ajaa samalla myös muille metropolialueille rakennettavia tunneleita, joihin lukeutuu mm. New Yorkista etelään suuntaava tunneli sekä Chicagoon suunniteltu tunneli. Joihinkin projekteihin on yhdistetty myös kovasti kyseenalaistettu Hyperloop-teknologia, jonka toteutus on vähintäänkin lapsenkengissä tai pahimmillaan mahdoton.





Lisää luettavaa
Tägit
Nopeat Elon Musk
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.