Mitä kalliimmalla Netflixillä saa ensi kuussa? Tässä tulevat Netflix Originalsit

Matti Robinson
24. lokakuuta, 2017 20:19

Stranger Thingsin toisen kauden julkaisuun on vain pari päivää, mutta kuun loppu häämöttää, joten on aika katsoa jo tulevan kuukauden tarjontaan.
Netflix on hiljattain kertonut nostavansa hintoja myös Suomessa, mutta taustalla on yhtiön mukaan tarve rahoittaa kasvavaa tuotantoa. Niinpä ensi kuussa kasvavalla hinnalla saadaan jatkossa yhä enemmän laadukasta Netflix-tuotantoa.
Hinnan nosto ei tietysti vaikuta ensi kuun ohjelmistoon, mutta tarjolla on siitä riippumatta tukuttain uutta katsottavaa. Tässä niistä tärkeimmät uutuudet.
BBC:n tuottama ruokakilpailu The Big Family Cooking Showdown tulee maailmanlaajuisesti alkukuusta saataville Netflixiin, Marvelin uusin supersankarisarja The Punisher ensi-ilta on 17. marraskuuta ja Trailer Park Boysin Out of the Park -sarja jatkuu Euroopan jälkeen nyt Yhdysvalloissa.
Muuta uutta sarjoissa on mm. animesarjat Fate/Apocrypha ja Blazing Transfer Students, animaatiosarjat Dinotrux Supercharged ja Stretch Armstrong and the Flex Fighters, länkkärisarja Godless, Spike Leen komedia She's Gotta Have It sekä japanilaisdraama The Many Faces of Ito.
Netflix Originals -elokuvista maininnan ansaitsevat brassiwestern O Matador (The Killer), iZombiena tutun Rose McIverin tähdittämä teinidraama A Christmas Prince ja maailmansotien jälkeiseen Mississippiin sijoittuva draama Mudbound.
Dokumenteista kenties merkittävin on Jim Carreyn Man on the Moon -dokumenttielokuva Jim & Andy: The Great Beyond, mutta tarjolle tulee myös esimerkiksi Kickstarter-rahoitettu Saving Capitalism sekä Fidel Castroa ja kuubalaisperheitä vuosikymmenten aikana dokumentoinut Cuba and the Cameraman.
Komediaa tarjoavat mm. DeRay Davis spesiaalillaan How To Act Black ja Brian Reganin odotetulla standupilla Nunchucks and Flamethrowers.
Luonnollisesti uutta tarjontaa on paljon muutakin, joihin lukeutuu tietysti useita palaavia sarjoja sekä vanhempaa sisältöä.

Lue myös nämä
Tägit
Nopeat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.