Teslalta potkut sadoille, lähteen mukaan riippumatta arvioista

Matti Robinson
14. lokakuuta, 2017 20:41

Tesla on antanut potkut sadoille työntekijöille hiljattain, raportoi Reuters. Lehden lähteiden mukaan sähköautoja valmistava yhdysvaltalaisjätin joutui jättämään noin 400 henkilöä viimeaikoina.
Entinen sähköautovalmistajan työntekijä on kertonut Reutersille eilen, että potkut koskevat useita erilaisia työntekijöitä eri asteilla. Hän työskenteli autojen kokoonpanolinjalla, mutta erotettujen joukkoon kuuluu mm. tiiminvetäjiä ja esimiehiä. Nimetön lähde ei kuitenkaan pystynyt kertomaan kuinka korkeisiin positioihin asti potkut ylsivät.
Teslan mukaan kyseessä on suurille yhtiöille tyypillinen työarvioperiodi, tai kehityskeskustelu, jonka aikana jaetaan suoriutumisen perusteella palautetta, palkkioita ja ylennyksiä. Siihen kuuluu myös osana se, että heikommin suoriutuvia voidaan irtisanoa. Reutersin lähde puolestaan kiisti, että olisi koskaan saanut huonoa arviota.
Teslalla on noin 33 000 työntekijää.
Tällä hetkellä Tesla kamppailee Model 3 tuotanto-ongelmien kanssa. Kyseessä on yhtiön ensimmäinen massoille tarkoitettu edullinen sähköauto, jonka tuotantomäärissä ei ole vielä päästy kunnolla vauhtiin. Lisätietoja Model 3:n tuotannosta sekä uudesta sähköisestä Tesla-rekasta tullaan todennäköisesti saamaan lehdistötilaisuudessa marraskuun 16. päivä.

Lue myös nämä
Tägit
Tesla Tesla Model 3
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.