Google maksaa hirmuisia summia ollakseen oletushakukone kaikkialla

Manu Pitkänen
11. lokakuuta, 2017 9:40

Puhelinta tai nettiselainta käyttäessä ei välttämättä tule ajatelleeksi, että oletushakukonetta ei ole valittu summamutikassa tai pelkästään siksi, että kyseinen hakukone sattuu olemaan alueella poikkeuksellisen suosittu. Kulisseissa käydään kovaa kädenvääntöä bisnesmiesten kesken ja Google joutuu käytännössä ostamaan paikkansa oletushakukoneena.
Bloomberg BusinessWeek on julkaissut artikkelin koskien Googlen "liikenteenhankintamaksuihin" (traffic acquistion) liittyen. Maksujen määrä on kasvanut mittavasti viimeisen viiden vuoden aikana, mikä sinänsä ei ole ongelma sillä Internetiä käyttävien laitteiden ja ihmisten määrä on myös kasvanut viiden vuoden aikana. Googlen ja sijoittajien näkökulmasta harmaita hiuksia aiheuttaa kuitenkin se, että liikevaihtoon suhteutettuna maksujen määrä on kasvanut.
Google joutuu siis käytännössä maksamaan sopimuksilla saadusta liikevaihdosta enemmän kuin aiemmin. Vuonna 2012 Googlella kului seitsemän prosenttia liikevaihdosta sopimuksilla hankittuun liikenteeseen. Nyt lukema on 11 prosenttia. Absoluuttisina lukuina muutos tarkoittaa sitä, että Google maksoi viime vuonna kumppaneilleen 7,2 miljardia dollaria siitä, että laitevalmistajat ja muut toivat Googlen palvelut helposti saataville.
Analyytikkojen arvioiden mukaan suurin osa tästä summasta menee Applen taskuihin. Ei ole sattumaa, että iPhonen oletushakukone on Google. Applen ja Googlen hakukonesopimus oli hiljattain katkolla, mikä voi selittää miksi Googlen hankintakulut ovat olleet nousussa. Applen arvioidaan tekevän rahaa pelkällä hakukonesopimuksella 3–4 miljardia dollaria vuodessa.

Lue myös nämä
Tägit
Apple Google iOS hakukone hakukoneoptimointi iOS 11
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.