Samsung vihjasi – Täysin uusi tuote on kehitteillä ja julkaistaan pian

Manu Pitkänen
24. elokuuta, 2017 12:38

Samsung kehittää parhaillaan omaa älykaiutinta, joka toimisi älykodin keskushubina ottaen vastaan käyttäjän antamia puhekomentoja ja suorittamalla niitä tai lähettämällä käskyjä eteenpäin. Tuote kilpailisi käytännössä Amazonin Echoa, Applen HomePodia ja Google Homea vastaan.
Samsungin mobiilidivisioonan johtaja DJ Koh kertoi yhdysvaltalaiselle CNBC:lle ennen Galaxy Note8:n julkistusta, että hän työskentelee kaiuttimen parissa ja yhtiö saattaa esitellä sen suurelle yleisölle lähiaikoina. Kenties Samsungin tavoitteena on julkaista kaiutin ennen joulusesonkia.
Teknologiajätti osti viime vuonna äänentoistotuotteista tunnetun Harmanin. Lisäksi viime vuoden yritysostoihin kuuluu tekoälyä ja puhetunnistusta kehittänyt Viv, jonka perustajat loivat aikoinaan myös Applen Sirin taustalla olevan teknologian. Ei olisi suurikaan yllätys, jos nämä kaksi yrityskauppaa näkyisivät kehitteillä olevassa älykaiuttimessa jollakin tapaa.
Kaiuttimen tuotekehitystä on jarruttanut Bixby-avustajan kehityksen takkuaminen. Galaxy Note8:n julkaisun yhteydessä Samsung kuitenkin kertoi digitaalisen avustajan olevan siinä kunnossa, että sen saatavuusaluetta laajennetaan 200 maahan.

Lue myös nämä
Tägit
Samsung Amazon Echo Google Home Samsung Bixby älykaiutin Apple HomePod
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.