Googlen musiikkipalvelu otti mallia Spotifyn tärkeimmästä ominaisuudesta

Matti Robinson
14. heinäkuuta, 2017 19:23

Google on uudistanut musiikkipalvelu Play Musicia uudella tärkeällä ominaisuudella, kertoo TechCrunch. Hakujätin oma musiikkipalvelu on ottanut uudessa ominaisuudessa mallia markkinajohtaja Spotifyltä.
Spotify johtaa suoratoistomusiikkibisnestä melkoisen ylivoimaisesti. Applekin on jäljessä kymmeniä miljoonia tilaajia ja Google arvioista riippuen vielä huomattavasti enemmän. Kaikki palvelut kuitenkin tarjoavat lähes saman määrän ja laadun musiikkia, joskin esimerkiksi Apple on pyrkinyt kirimään (onnistumatta) etumatkaa yksinoikeusdiileillä.
Yksi kenties palveluiden tärkeimmistä ominaisuuksista onkin musiikin määrän sijaan se miten palvelut tarjoavat musiikkia käyttäjilleen. Niinpä automaatinen mutta yksilöllinen kuratointi voi olla palvelulle elintärkeä. Nyt Google on tuonut palveluunsa niin kutsutun New Release Radio -ominaisuuden, joka muistuttaa kovasti Spotifyn Discover Weekly -ominaisuutta.
Ominaisuutta on testattu jo huhtikuusta Samsungin laitteissa, mutta nyt se on valmis laajempaan julkaisuun kaikille Google Play Music -tilaajille. Radiokanava on siis automatisoitu ja käyttää hyväkseen Googlen osaamista koneoppimisen ja tekoälyn saralla. Se tarjoaa musiikkia yksilöidysti käyttäjän pitämistä tyylilajeista
Discover Weeklystä poiketen radioasema keskittyy vain viimeisen parin viikon aikana julkaistuihin albumeihin ja singleihin.
Spotify on Discover Weeklyn sukseen jälkeen tarjonnut yksilöityjä suosituksia myös uusista julkaisuista Release Radar -ominaisuudella sekä päivittäistä musiiikkia tarjoavalla Daily Mix -ominaisuudella. Todennäköistä on, että kilpailu erityisesti tällä osa-alueella tulee vain kasvamaan, joka on tietysti kuuntelijan etu.

Lue myös nämä
Tägit
Spotify tekoäly Google Play Music Apple Music koneoppiminen
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.