Artisteille vähemmän – Apple tinkii rojaltimaksuista

Manu Pitkänen
22. kesäkuuta, 2017 8:32

Kaksi vuotta sitten lanseeratun Apple Music -suoratoistopalvelun sisältösopimukset ovat raukeamassa kesäkuun loppuun mennessä, minkä johdosta Apple ja levy-yhtiöt ovat aloittaneet neuvottelut sopimusehtojen päivittämiseksi nykyaikaan.
Applen tavoitteena on alentaa toistokerroista maksettavaa rojaltimaksua artisteille ja päästä lähemmäksi Spotifyn kustannusrakennetta. Bloombergin mukaan levy-yhtiöt ovat osoittaneet olevansa valmiita tähän, muttei kuitenkaan ehdoitta. Applen pitäisi pystyä kasvattamaan suoratoistopalvelunsa tilaajamääriä ja täyttää joitain muita ehtoja.
Nykyisin Apple maksaa 58 prosenttia palvelun tuottamasta liikevaihdosta musiikkiteollisuudelle, kun taas esimerkiksi Spotify onnistui aiemmin tänä vuonna alentamaan jako-osuutta 55:stä 52 prosenttiin.
Applen korkeamman maksuosuuden taustalla oli levy-yhtiöiden huoli iTunes-verkkokaupan myynnin laskusta, mutta suoratoiston nopean kasvun johdosta vanhan digitaalisen myynnin merkitys on alentunut ja Apple voi sen johdosta päästä edullisempiin ehtoihin. Lisäksi lasku ei ole ollut niin paha kuin levy-yhtiöissä pelättiin.

Lue myös nämä
Tägit
Apple Spotify levy-yhtiö Apple Music
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.