Elisa alkaa myydä koptereita – Ottaa valikoimiinsa DJI:n laitteet

Manu Pitkänen
5. toukokuuta, 2017 8:32

Teleoperaattori Elisa on laajentanut laitevalikoimaansa älypuhelimista ja muista viestintälaitteista etäohjattaviin koptereihin. Elisa aloitti jälleenmyyntiyhteistyön alan johtaviin yrityksiin kuuluvan DJI:n kanssa.
Koptereiden käyttö on yleistynyt harrastekäytössä räjähdysmäisesti, kun varsin laadukkaan kopterin saa jo noin tuhannella eurolla omakseen. Ammattikäytössä koptereita käytetään myös paljon, mikä on näkynyt esimerkiksi suomalaisissa televisio-ohjelmissa erilaisina ilmasta kuvattuina kohtauksina. Kopterit antavat myös valokuvauspalveluita tarjoaville yrittäjille uusia työkaluja.
Dronet ovat luonnollinen lisä valikoimaamme, sillä ne muodostavat kiinteän parin älypuhelimien kanssa. Älypuhelimen avulla voi seurata dronen välittämää kuvaa, ohjata esimeriksi kameratoimintoja sekä tietysti jakaa hienoa kuvaamaansa materiaalia esimerkiksi sosiaaliseen mediaan, kertoo Elisan henkilöasiakasyksikön liiketoimintajohtaja Jan Virkki.
Elisan kopterivalikoimaa ei löydy ainakaan vielä verkkokaupasta, mutta myyntiin on tulossa kolme mallia: DJI Mavic sekä DJI Phantom -malliston koptereita. DJI Inspireä ei siis ilmeisesti ole ihan heti tulossa myyntiin, mutta näitä malleja saa kyllä muilta suomalaisilta jälleenmyyjiltä.

Lue myös nämä
Tägit
Elisa Saunalahti lennokki DJI DJI Phantom 3 kopterit DJI Mavic
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.