Netflix haastaa elokuvateatterit – Palkkasi elokuvapomon sisältöhankintaan

Manu Pitkänen
15. maaliskuuta, 2017 9:52

Viime vuoden lopulla Netflixin sisältöjohtaja Ted Sarandos kertoi panostavansa ennätyksellisen paljon omiin tuotantoihin. Vuoden 2017 aikana on tulossa tuhannen tunnin edestä alkuperäistuotantoa, mikä on kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna.
Panotukset omaan studiotoimintaan näkyy myös siinä, että Netflix on palkannut elokuvatuottaja Scott Stuberin johtamaan ohjelmistohankintaa ja kehitystä. Stuberin johdolla Netflix alkaa kilpailla Hollywood-studioiden kanssa uusista elokuvista.
Mikäli Netflix onnistuu elokuvahankinnoissaan, voi yhtiö muuttaa radikaalilla tavalla elokuvien liiketoimintamallia. Nykyisillään elokuvien ensisijainen myyntikanava on elokuvateatterit, mutta tulevaisuudessa asetelma voi muuttua niin, että ensi-iltaelokuvia aletaan esittämään suoratoistopalveluissa. Muutos lisännee suoratoistopalveluiden kiinnostavuutta ja auttaa kasvattamaan tilaajamääriä.

Lue myös nämä
Tägit
elokuva DVD-elokuva Netflix suoratoisto elokuvat elokuvateatteri
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.