Operaattori hylkäsi asiakkaansa – Ei kerro luovuttiko yhteystiedot piraattikirjetehtailijalle

Manu Pitkänen
13. maaliskuuta, 2017 9:19

Yle kertoo lappeenrantalaisen lähihoitaja Sirpa Laakkosen saaneen niin sanotun tekijänoikeuskirjeen, jossa häneltä vaaditaan 550 euron korvauksen maksamista tekijänoikeusloukkauksen hyvittämiseksi. Tuhannet muutkin suomalaiset ovat saaneet vastaavia kirjeitä muun muassa Hedman Partnersilta ja Adultialta.
Laakkosen tapauksen tekee mielenkiintoiseksi se, että väitetty tekijänoikeusloukkaus on tapahtunut vain neljä päivää ennen kirjeen lähettämistä. Tanskalaisen Njord Law -asianajotoimiston lähettämä kirje oli päivätty 31. tammikuuta, kun taas toimintaelokuvan laittomasta jakamisesta Laakkosen internet-yhteydellä oli tehty havainto 27. tammikuuta.
IP-osoitteen omistajatietojen selvittäminen neljässä vuorokaudessa on käytännössä mahdotonta, sillä operaattorit eivät voi luovuttaa tietoja ilman markkinaoikeuden päätöstä. Markkinaoikeus taas tuskin on ratkaissut asiaa parissa päivässä. Yle tiedusteli asiaa asianajotoimistolta, mutta se ei halunnut kommentoida yksittäistapauksia. Ylen mukaan sen tietoon on tullut kolme muutakin Njord Law'n lähettämää kirjettä, joissa käytetään samoja päivämääriä..
Laakkonen yritti selvittää, että onko Njord Law'n tiedot paikkansapitäviä tiedustelemalla operaattorilta onko hänen tietojaan luovutettu ulkopuolelle. Operaattori kieltäytyi tarjoamasta tätä tietoa.
Piraattikirjebisnes on kasvanut parissa vuodessa räjähdysmäisesti, joten ei olisi lainkaan mahdotonta jos samaan markkinarakoon tunkeutuisi huijareita, jotka helpon rahan perässä lähettelisivät piraattikirjeitä sattumanvaraisiin osoitteisiin ilman aikomustakaan valvoa kenenkään tekijänoikeuksia. Kirjeiden tekemiseen ei tarvita kuin tekstinkäsittelyohjelmisto ja tulostin. Huijauskirjeiden erottaminen oikeista piraattikirjeistä on hankalaa mikäli kirjeen saajalla ei ole edes mahdollisuutta tarkistaa onko operaattori todella luovuttanut yhteystietoja.

Lue myös nämä
Tägit
tekijänoikeus Hedman Partners kiristyskirjeet piraattikirje Njord Law
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.