Yle Areenan sisältöjen katselu ulkomailla tulee mahdolliseksi

Manu Pitkänen
10. helmikuuta, 2017 15:09

Yle Areenan käyttö ulkomailla helpottuu EU:n kaavaileman maarajoituspoiston myötä. Ulkosuomalaisten valitusten kestoaiheisiin on kuulunut se, ettei Ylen ohjelmia pysty katsomaan Areenasta ulkomailla.
Maarajoitusten poisto ei tosin vaikuta EU:n ulkopuolella, kuten Aasiassa tai Yhdysvalloissa, asuviin suomalaisiin. EU:n sisällä asuville tai matkustaville on tulossa yhtäläinen mahdollisuus katsoa Areenan tallenteita. Kansalaisuuden tunnistautuminen on mahdollista Areenan käyttämien Yle-tunnusten avulla.
Kaikkia ohjelmia ei ole voitu esittää ulkomailla asuville suomalaisille tekijänoikeudellisten syiden takia: ohjelmien esitysoikeudet ovat maakohtaisia, joten Yle ei saa esittää niitä esimerkiksi Saksassa ellei se erikseen hankia esitysoikeutta Saksaan. Esitysoikeuksien hankinta useisiin maihin on vuorostaan niin kallista, ettei se ole ollut käytännössä mahdollista.
Yle Areenan palvelupäällikön Kari Haakanan mukaan Yle aikoo ottaa kaavaillusta muutoksesta kaiken irti. "Tarkoituksena on, että vuoden 2018 alussa suomalaiset pystyvät käyttämään Areenan sisältöä kokonaisuudessaan EU:n alueella", Haakana sanoo.

Lue myös nämä
Tägit
YLE YLE Areena Yleisradio Yle-vero Yle Teema
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.