Hedman Partners sai turpiin? Piraattikirjeen saanutta ei pystytty osoittamaan syylliseksi

Manu Pitkänen
7. helmikuuta, 2017 19:07

Markkinaoikeus on hylännyt piraattikirjejutussa tekijänoikeuksienhaltijoiden hyvitusmaksuvaatimukset. Hedman Partnersilta tai Adultialta kirjeitä saaneeiden kannattaa tutustua päätökseen erityisen tarkasti, sillä siitä voi muodostua hyvinkin tärkeä ennakkotapaus.
Hedman Partners ja Adultia ovat parin vuoden ajan lähettäneet tuhansia kirjeitä BitTorrent-käyttäjille, joita syytetään tekijänoikeusloukkauksista ja asian sovittelemiseksi heitä pyydetään maksamaan useiden satojen tai tuhansien eurojen korvaus. Mikäli korvausta ei maksa, uhataan asian viemistä oikeuteen. Tähän mennessä markkinaoikeus on käsitellyt vasta pari piraattikirjetapausta.
Markkinaoikeuden ratkaisussa oleellista on se, ettei kantaja pystynyt osoittamaan loukkauksesta syytetyn ladanneen tai jakaneen Black Sails -televisiosarjan jaksoja tai A Walk Among the Tombstones. IP-osoitteen perusteella vastaaja kyllä omisti liittymän, josta elokuvaa ja sarjan jaksoja jaettiin, mutta häntä ei pystytty liittämään suoraan teosten lataamiseen ja yleisön saataviin saattamiseen. Vastaajan mukaan hänellä oli avoin langaton verkko, minkä kautta ulkopuolinen olisi voinut käyttää BitTorrent-verkkoa.
Jutussa ei myöskään pystytty näyttämään, että vastaaja olisi väitteiden mukaisesti käyttänyt Transmission-asiakasohjelmaa.
Ratkaisuun on mahdollista hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta, mikäli korkein oikeus myöntää valitusluvan.
Päivitys (2.3.2017). Korkein oikeus on päättänyt ottaa tutkittavaksi, että onko operaattoreille mahdollisuus kieltäytyä tunnistetietojen luovuttamisesta.

Lue myös nämä
Tägit
tekijänoikeus Hedman Partners kiristyskirjeet
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.