Vuoden 2016 ladatuimmat tv-sarjat listattiin – kolme uutta nimeä top kympissä

Sami Koivunen
29. joulukuuta, 2016 17:37

TorrentFreak on tuttuun tapaan julkaissut tilastot kuluneen vuoden ladatuimmista televisiosarjoista.
Game of Thrones oli vuoden ladatuin televisiosarja jo viidettä vuotta peräkkäin. Kestosuosikkeina ovat lisäksi pysyneet mm. The Walking Dead, Arrow ja Rillit huurussa. Game of Thrones -kauden viimeisellä jaksolla oli torrent-verkossa parhaimmillaan jopa 350 000 yhtäaikaista jakajaa.
Loppuvuoden scifi-sensaatio Westworld nousi odotetusti yhdeksi ladatuimmista tv-sarjoista. Sen sijaan Lucifer ja vasta marraskuussa käynnistynyt The Grand Tour -sarja ovat ehkä pieniä yllätyksiä. The Grand Tour nousi tosin Amazonin alkuperäissarjana nopeasti piraattien suosikiksi.
Viime vuoteen nähden listalta putosivat Mr. Robot, Supergirl ja The Blacklist. Viimeisen kolmen vuoden aikana top10-listalle ovat yltäneet lisäksi mm. How I Met Your Mother (Ensisilmäyksellä), Gotham, Greyn anatomia, South Park, Dexter, Breaking Bad ja Homeland.
TorrentFreakin mukaan tänä vuonna nähtiin jatkoa kehitykselle, jossa piraatit ovat siirtyneet 480p-tarkkuuden videolaadusta kohti HD-luokan 720p- ja 1080p-videotarkkuuksia.
Viime vuoden listaan voi tutustua täältä. Lisäksi listat ovat olemassa vuosilta 2014 ja 2013.
Vuoden 2016 ladatuimmat tv-sarjat (suluissa viime vuoden sijoitus):

  1. Game of Thrones (1)
  2. The Walking Dead (2)
  3. Westworld (-)
  4. The Flash (5)
  5. Arrow (4)
  6. The Big Bang Theory (Rillit huurussa) (3)
  7. Vikings (7)
  8. Lucifer (-)
  9. Suits (Pukumiehet) (10)
  10. The Grand Tour (-)

Lue myös nämä
Tägit
televisio piratismi Game of Thrones tv-sarjat The Walking Dead The Big Bang Theory Suits Vikings Arrow The Flash The Grand Tour Westworld Lucifer
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.