Esittelyssä mukana kulkeva Raspberry-USB-mikrofoni

Valtteri Ahonen
16. marraskuuta, 2016 20:24

Podcastien, striimauksen ja tubettamisen aikakaudella mikrofoneista on tullut yllättävän monen himoitsemia kapistuksia. Muun muassa tästä syystä otimme kokeiluun Blue Microphonesin uutuustuotteen, joka on tarkoitettu erityisesti paljon liikkuville äänittäjille.
Mikrofonin kohderyhmää ovat Applen laitteiden käyttäjät, sillä mukana toimitetaan Lightning-kaapeli ja mikrofonin luvataan toimivat esimerkiksi iPhone-puhelimissa saumattomasti. Android-laitteita mikrofoni ei valitettavasti tue, eikä mukana tulekaan suoraan sopivaa johtoakaan.
Mikrofonia voi kuitenkin käyttää myös tavanomaisessa tietokoneessa. Tällöin se toimii aivan kuten mikä tahansa muu USB-mikrofoni. Mikrofonissa itsessään on kaksi säätöä: toinen input-volumelle ja toinen mikrofoniin liitettäville kuulokkeille. Kuulokkeiden avulla voi siis livenä kuunnella, mitä sitä tuleekaan taltioitua. Tämä on näppärä ominaisuus varsinkin tien päällä ja nopeissa tilanteissa, kun nauhoitusten kuuntelulle ei ole aikaa.


Mikrofonin tallentaman äänen laatu on huomattavasti parempi kuin esimerkiksi suoraan puhelimen mikrofonilla tai headsetillä. Ääni onkin usein se viimeinen silaus joka harrastelijavideoista puuttuu, ja siksi mikrofoniin satsaaminen saattaa olla hyvä ajatus, etenkin jos harrastus alkaa muuttua vakavammaksi.


Pakkauksessa mukana toimitettavilla välineillä mikrofonin saa joko seisomaan pöydällä tai sen voi kiinnittää erikseen hankittuun jalustaan tai mikrofonitelineeseen. Mukana tuleva jalusta on pieni ja suunniteltu vähentämään alustasta johtuvia ääniä. Mikrofonille on erikseen kaksi johtoa, toinen Applen Lightning-laitteille ja toinen perinteiseen USB-liittimeen. Molempien johtojen toinen pää liitetään mikrofonin micro-USB-liittimeen.


Itse Raspberry-mikrofoni on jämäkkä ja laadukkaan tuntuinen. Edessä on valo, joka kertoo virran ja sen myötä mikrofonin olevan päällä. Mikrofoni on pieni myös jalustansa kanssa ja sujahtaa esimerkiksi taskuun siinä missä vaikkapa puhelinkin. Luotettavasti plug-and-play-tyyppisesti toimiva laite mahdollistaa melko laadukkaan äänityksen nopeissakin tilanteissa. Mikrofonin myyntihinta Bluen omassa nettikaupassa tätä kirjoittaessa on 200 dollaria.
Alta voit vielä kuunnella Raspberry-mikrofonilla nauhoitetun lyhyen ääninäytteen. Verrokiksi tarjolla ääninäyte myös Creativen Sound BlasterX H7 -kuulokemikrofonilla tallennettuna.

Raspberry:

H7:

Lue myös nämä
Tägit
mikrofoni Blue Microphones Blue Microphones Raspberry
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.