"Vitun Iso Avaruusalus" - Tälläkö ihmiskunta asuttaa Marsin?

Petteri Pyyny
28. syyskuuta, 2016 0:54

Teslan perustaja Elon Musk on toteuttamassa lapsuuden fantasioitaan ja aikoo asuttaa avaruuden. Muskin SpaceX-yhtiö julkisti tänään suunnitelmansa avaruuden valloitukseen.
SpaceX julkisti tänään "Planeettojenvälisen kuljetusjärjestelmänsä" (Interplanetary Transport System) vision, joka koostuu sekä uudesta raketista että uudesta avaruusaluksesta. Avaruusalus on nimetty hyvinkin kuvaavasti Big Fucking Spaceshipiksi ja sen avaruuteen vievä raketti vastaavasti Big Fucking Rocketiksi.

Yhtiö julkisti samalla vuosikymmenien päähän ulottuvan tiekartan, jonka lopullisena päämääränä on Marsin pysyvä asutus.
Viime viikolla myös Yhdysvaltain avaruushallinnon NASA:n suunnitelmat Marsin valloitukselle saivat askeleen eteenpäin, kun Yhdysvaltain senaatti hyväksyi 19 miljardin dollarin rahoituksen NASAlle vuodelle 2017. Rahoitus on osittain "korvamerkitty" Marsin valloitusprojektille.

Lue myös nämä
Tägit
avaruus Elon Musk SpaceX
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.