Valven ase Oculusta vastaan: Tarjoaa teknologiaansa muiden käyttöön ilmaiseksi

Manu Pitkänen
5. elokuuta, 2016 11:58

Valven tavoitteena on tehdä Vivessä käytetystä kohteen kolmiulotteisesta jäljityksestä koko alan standardi, jonka avulla voisi seurata reaaliaikaisesti tietyssä tilassa olevien kohteiden liikkeitä.
Laitekehittäjät pääsevät käsiksi teknologiaan käsiksi SteamVR Tracking -lisenssin avulla. Valvella on kuitenkin niin suuret suunnitelmat varattuna teknologiansa varalle, että lisenssiä aiotaan tarjota kolmansille osapuolille ilmaiseksi. Lisenssin saamisen edellytyksenä tosin on, että kehittäjän henkilöstöstä ainakin yksi työntekijä käy Seattlessa järjestettävällä kurssilla, johon osallistuminen maksaa 3000 dollaria. Valven tavoitteena on kuitenkin mahdollistaa jollakin aikavälillä lisensointi ilman koulutusta.
Valve tarjoaa kehittäjille myös 40 sensorista, kahdesta tukiasemasta ja piirilevyistä koostuvaa laitekehitysalustaa. Omien projektien käynnistämisen helpottamiseksi Valve tarjoaa myös referenssilaitteistoa, jota muokkaamalla voi luoda omanlaisensa tuotteen.
Mitä sitten Valven teknologialisenssillä voisi käytännössä tehdä? Yhtiön visioissa on esimerkiksi VR-jäljitettävä golfmaila sekä huonetilassa liikkuva kopteri. Luonnollisesti teknologian avulla voi luoda Vive-laseille tarkoitettuja erilaisia ohjainratkaisuja.

Lue myös nämä
Tägit
virtuaalitodellisuus Valve virtuaalilasit Valve VR SteamVR HTC Vive
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.