Kiristyskirjeoikeudenkäynnin tuomio: Avoin WLAN-verkko ei riittänyt selitykseksi

Manu Pitkänen
4. heinäkuuta, 2016 16:57

Markkinaoikeus on antanut päätöksensä ensimmäisessä niin sanotussa kiristyskirjejutussa, jonka käsittely alkoi toukokuussa. Markkinaoikeus totesi vastaajan syylliseksi A Walk Among the Tombs­to­nes -elo­ku­van ja Black Sails -te­le­vi­sio­sar­jan jaksojen luvattomaan jakeluun BitTorrent-verkossa.
Vastaaja yritti vakuuttaa oikeudelle syyttömyyttään hänen hallussaan olleella avoimella WLAN-verkolla, jonka kautta kuka tahansa lähistöllä ollut henkilö olisi voinut jakaa tiedostoja BitTorrent-verkossa. Kantajan seurannan mukaan huoneistosta ei kuitenkaan löytynyt joulukuussa tehdyssä mittauksessa tällaista langatonta verkkoa, vaan ainoastaan WPA-salattu verkko.
Kantaja esitti oikeudenkäynnissä myös, että syytetyn nettiliittymästä olisi jaettu tiedostonimien perusteella luvattomasti tiedostoja jatkuvasti. Tiedostojen jakomäärät olivat siinä määrin huomattavia, että oikeuden mielestä vastaajan olisi pitänyt havaita verkon luvaton käyttö yhteyden nopeudessa. Muun muassa näistä syistä oikeus piti epätodennäköisenä vastaajan selitystä ulkopuolisen harjoittamasta tiedostonjaosta.
Oikeudessa vaadittiin elokuvan ja kymmenen TV-ohjelman jakelusta 5 650 eu­ron korvausta. Markkinaoikeus kuitenkin näki kohtuullisen korvauksen olevan yhden jakson osalta 50 euroa ja ko­koil­lan elo­ku­van osal­ta 100 eu­roa. Tämän lisäksi maksettavaksi tulee vastapuolen oi­keu­den­käyn­ti­ku­lut yh­teen­sä 31.762,16 eu­roa.

Lue myös nämä
Tägit
tekijänoikeus oikeusjuttu Hedman Partners Turre Legal markkinaoikeus kiristyskirjeet
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.