Suomessa kehitetty Bluetooth-majakka joukkorahoitettiin välittömästi

Manu Pitkänen
27. kesäkuuta, 2016 18:08

Lauri Jämsän liikkeelle laittama RuuviTag-tägin joukkorahoituskampanja alkoi tänään Kickstarterissa ja 10 000 dollarin rahoitustavoite tuli täyteen heti neljän tunnin jälkeen. Tällä hetkellä RuuviTag on kerännyt noin 17 000 dollarin rahoituksen.
RuuviTag on käytännössä pienikokoinen Bluetooth 4.2 -majakka, johon on sisällytetty radiopiirien lisäksi muutamia sensoreita. Laite osaa mitata muun muassa lämpötilaa, suhteellista kosteutta, ilmanpainetta, korkeutta ja kiihtyvyyttä. Riippuen laitteen käyttötavasta, paristosta riittää virtaa useiksi vuosiksi.
Avoimen lähdekoodin periaatteita noudattaen kehitetty RuuviTag on suunnattu IoT:stä kiinnostuneille harrastajille, opiskelijoille ja loppukäyttäjille. Laitetta voidaan käyttää esimerkiksi sääasemana tai ilmaisimena, joka hälyttää mikäli taskussa olevan puhelimen ja esimerkiksi avainnipun välinen etäisyys kasvaa suureksi. RuuviTagia voidaan käyttää myös "fysikaalisena web-osoitteena", eli tagi lähettää ympäristöönsä ennalta määrättyä web-osoitetta. Osoite on luettavissa esimerkiksi älypuhelimella eikä vaadi käyttäjän osalta minkään koodin skannaamista (kuten QR-koodin kohdalla).

Lue myös nämä
Tägit
Bluetooth Bluetooth-majakka Bluetooth 4.2 Ruuvi Bluetooth 5 RuuviTag
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.