Yle Areenaan ilmestyi ensimmäinen Full HD -video

Manu Pitkänen
3. joulukuuta, 2015 13:11

Yle Areenan teknisen toteutuksen kritiikissä on noussut esiin kaksi pääteemaa: Flash-tekniikkaan perustuva soitin ja HD-sisältöjen rajoittuminen 720p-tarkkuuteen.
Sisällön tarkkuuteen liittyvä rajoite on kuitenkin poistumassa, sillä Areenan kehitystiimi on tehnyt kulisseissa sen eteen, että palveluun saataisiin myös Full HD -tasoista sisältöä. Full HD -materiaalia löytyy Areenasta itse asiassa jo nyt legendaarisen Big Buck Bunny -testivideon muodossa.
Ylen HD-televisiokanavissa käytetään Full HD -tarkkuutta, joten saman tarkkuuden käyttö olisi luontevaa myös Yle Areenan lähetyksissäkin. Tosin Full HD -tallenteetkin riittävät varmasti monelle ensi hätään.
Päivitys. Yle Internetin palvelupäällikkö Kari Haakanan mukaan Full HD -videot ovat vielä konseptivaiheessa, joten mitään konkreettisia suunnitelmia sen käyttöönotosta ei vielä ole. Monikanavaiset äänet (5.1/7.1) saattavat tulla toisto-ohjelman uusimisen myötä.

Testing testing, tsöh. Areenan ensimmäinen #fullHD -tasoinen koeklippi on julkaistu. https://t.co/7ZQahn7Q1k pic.twitter.com/jK99JThNS2

-- Yle Areena (@yleareena) 3. joulukuuta 2015


@pyyny Mahd playerin uudistumisen myötä. Mutta ei konkreettisia suunnitelmia edes FullHDlle, tämä on vain POC.

— Kari Haakana (@Karde) 3. joulukuuta 2015

Lue myös nämä
Tägit
FullHD YLE YLE Areena
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.