Digi-TV:n suurin muutos käynnissä – sujunut suunnitellusti tähän mennessä

Manu Pitkänen
3. syyskuuta, 2015 13:43

Digitan ja Viestintäministeriön mukaan kesällä alkaneet antennitelevisioverkon muutostyöt ovat edenneet suunnitellusti ja työt jatkuvat tämän vuoden lopulla eteläisessä Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Kiihtelysvaarassa.
Muutostöiden tarkoituksena on siirtää UHF-alueen televisiolähetystoiminta pois 700 MHz:n taajuusalueelta alemmille taajuuksille (470–694 MHz ), koska pari vuotta sitten tehdyn periaatepäätöksen mukaan 700 MHz:n taajuusalueen on oltava vuodesta 2017 lähtien käytettävissä mobiililaajakaistatoimintaan. Tällä hetkellä 4G-mobiililaajakaistaa rakennetaan aktiivisesti 800 MHz:n taajuusalueella.
Digitalle asetetun aikataulun mukaan televisiolähetykset on siirrettävä matalammille taajuuksille vuoden 2016 loppuun mennessä. Yhtiö kuvailee tehtäviä muutoksia digi-TV-ajan suurimmiksi, sillä asia koskettaa käytännössä kaikkia Digitan antenniverkon käyttäjiä. Omakotitaloasujille muutosten ei pääasiassa pitäisi johtaa jatkotoimenpiteisiin, mutta joissain tapauksissa antennin korkeutta tai paikkaa pitää muuttaa. Yhteisantennitalouksissa (kerrostalot, paritalot, rivitalot jne.) päävahvistin pitää virittää uusille taajuuksille tai mahdollisesti uusimaan kokonaan.
Muutostyöt aloitettiin Pohjois-Suomesta ja vuoden 2016 aikana ne toteutetaan myös Etelä-Suomessa. Alustavia valmisteluita on voitu kuitenkin tehdä jo Etelä-Suomessakin.

Lue myös nämä
Tägit
televisio LTE 4G mobiililaajakaista antenni laajakaista taulutelevisio Digita antenniverkko älytelevisio televisiokanava antenni-tv
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.