Netflixin hinta Suomessa nousee

Valtteri Ahonen
18. elokuuta, 2015 0:53

Netflix on lähettänyt asiakkaileen ilmoituksen, jossa kerrotaan palvelun hinnan Suomessa nousevan.
Hintaa on nostettu jo kerran aiemmin. Tähän saakka uusille asiakkaille voimassa ollut hinta oli 8,99 euroa, ja siihen tulee nyt euron korotus. Uusi hinta on siis 9,99 euroa kuukaudessa. Lisäksi palvelu on saatavana heikompilaatuisella kuvalla hiukan edullisemmin, sekä jopa neljälle ruudulle kerralla ja "Ultra HD" -laadulla 12 eurolla kuussa.
Nykyiset asiakkaat saavat pitää vanhan hinnan toukokuuhun 2016 saakka. Hinnan nostamisen perusteeksi on annettu alati kasvava oma tuotanto, joka syö rahaa. Tuloksena on kuitenkin ollut jo tähän mennessä palkittuja sarjoja kuten House of Cards ja Orange is the New Black.

Lue myös nämä
Tägit
Netflix
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.