Historiallinen saavutus: Iso levy-yhtiö tienaa suoratoistolla jo paremmin kuin latauksilla

Manu Pitkänen
12. toukokuuta, 2015 10:30

Maailman suurimpiin levy-yhtiöihin kuuluvan Warner Music Groupin mukaan se tienaa suoratoistolla jo enemmän kuin digitaalisilla latauksilla. Sony BMG tai Universal eivät ole kertoneet vastaavasta saavutuksesta, joten kyseessä on historiallinen merkkipaalu. Suomessa musiikin digitaaliset jakelukanavat (suoratoisto ja lataukset) muodostivat viime vuonna 51 prosenttia musiikkimyynnistä.
Warnerin mukaan suoratoisto jatkaa edelleen voimakkaan kasvun aikaansa, sillä yhtiön mukaan Spotifysta, YouTubesta ja muista suoratoistopalveluista kertyneen liikevaihdon määrä kasvoi vuoden alussa 33 prosenttia. Samaan aikaan koko digitaalinen myynti kasvoi vain seitsemän prosenttia eli digitaaliset lataukset ovat lähteneet laskuun suoratoiston yleistymisen myötä.
Muutoksen odotetaan näkyvän myös johtavaa iTunes-musiikkilataamoa ylläpitävän Applen palveluvalikoimissa lähiaikoina. Markkinaspekulaatioiden mukaan Apple aikoisi esitellä kesällä uuden suoratoistopalvelun, jossa musiikkia voisi kuunnella Spotifyn tapaan kuukausimaksua vastaan.
On perusteltua odottaa, että suoratoisto jatkaa kasvuaan kun isot teknologiayhtiöt laajenevat tontille. Warnerin toimitusjohtaja Stephen Cooper on myös tätä mieltä ja hänen mielestä alkuvuoden luvut osoittavat, että suoratoisto on se tapa, jolla ihmiset kuuntelevat musiikkia tulevaisuudessa.

Lue myös nämä
Tägit
iTunes Apple musiikki Spotify levy-yhtiö musiikkikauppa Warner Music suoratoisto musiikkimyynti digitaalinen musiikki Deezer Rdio musiikkiteollisuus iTunes Radio musiikkipalvelu
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.