Rikkaat pop-artistit esittelivät haastajan Spotifylle – "ihmiset on saatava kunnioittamaan musiikkia"

Manu Pitkänen
31. maaliskuuta, 2015 10:44

Lupausten mukaisesti musiikkipalvelu Tidal julkaistiin eilen uudelleen. Jenkkiräppäri Jay Z:n vetämää hanketta markkinoidaan "artistien musiikkipalveluksi", sillä yhtiön omistajakuntaan kuuluu Jay Z:n lisäksi muita maailman parhaiten tienaavia pop-artisteja, kuten Beyoncé, Rihanna, Nicki Minaj, Kanye West, Madonna ja Alicia Keys.
Tidalin julkaisutilaisuudessa artistit allekirjoittivat jonkinlaisen julistuksen, jossa muusikot kertovat tavoitteekseen muuttaa musiikin suuntaa. Jay Z:n mukaan palvelun tavoitteena on saada kuluttajat kunnioittamaan uudelleen musiikkia ja maksamaan sen kuuntelusta.
Artistivetoinen lähestymiskulma näkyy esimerkiksi siinä, että Tidal on luvannut maksaa toistoista artisteille tuplasti enemmän kuin alan yleinen käytäntö on – tämä tosin koskee ainoastaan kalliimpaa 19,99 dollarin Hi-Fi-tilausta. Edullisemman 9,99 dollarin tilauksen kautta tehdyistä toistoista Tidal tilittää artisteille saman verran kuin muutkin samanhintaista tilausta tarjoavat palvelut. Tidalista ei ole lainkaan saatavilla ilmaista versiosta, kuten vaikkapa Spotifysta.
Tidalia yritetään myydä kuluttajille Hi-Fi-laadulla ja yksinoikeussisällön avulla: palvelussa mukana olevat artistit tulevat todennäköisesti tarjoamaan uusimmat kappaleensa aluksi vain Tidalissa, minkä jälkeen ne tulevat saataville muihin palveluihin.
Esimakua tästä on jo saatavilla, sillä Rihannan uusi Bitch Better Have My Money -kappale löytyy jo Tidalista, muttei esimerkiksi Spotifysta (yksinoikeus koskee ilmeisesti vain suoratoistoa, sillä kappletta myydään esimerkiksi iTunesissa). Musiikkikappaleiden osalta muuta yksinoikeussisältöä uudesta palvelusta ei tiettävästi vielä löydy.
Lisää tietoa palvelun puuhamiehenä toimineen Jay Z:n aivoituksista Tidalin suhteen löytyy Billboardin laajasta haastattelusta.

Lue myös nämä
Tägit
Apple musiikki Spotify suoratoisto Beats Audio digitaalinen musiikki Digitaalinen jakelu musiikkipalvelu Beats Electronics Tidal Jay-Z
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.