Netflixiä painostetaan rajoittamaan käyttäjien pääsyä ulkomaisiin sisältöihin - hyvästi jenkkiflix!

Valtteri Ahonen
18. syyskuuta, 2014 11:11

Netflixin suosio on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti ja palvelu on levinnyt uusiin maihin. Joidenkin kilpailevien palveluiden tuottajien mielestä ilmeisesti liiankin räjähdysmäisesti.
Suomessa Netflix on toiminut vuodesta 2012 ja paikallinen sisältövalikoima on ihan kohtuullisella tasolla. Yksi palvelun virallisesti suhteellisen vaietuista hienouksista on kuitenkin se, että pääsy esimerkiksi Yhdysvaltojen valikoimaan on täysin triviaalia ja vaatii vain VPN-yhteyden. Käytännössä riittää, että käyttäjä asentaa esimerkiksi tietyn selainlisäosan.
Toki on niin, että Suomessa saattaa olla nähtävillä joitain nimikkeitä, joita jenkeissä ei voi katsella, mutta pääasiassa katalogi Yhdysvalloissa on kuitenkin huomattavasti kattavampi. Pelkästään muiden maiden sisältöjen katselu ei ole kuitenkaan syynä Netflixin kohtaamaan painostukseen, vaan kyse on eritoten "case Australiasta".
Austaliassa on joiden arvioiden mukaan yli 200 000 Netflix-tilaajaa, vaikka palvelu ei ole saatavilla koko maassa ensinkään. Edellä mainittua VPN-kikkaa käyttämällä rekisteröitynyt asiakas voi kuitenkin päästä palvelua käyttämään. Netflix on ilmeisesti kovaa vauhtia tuomassa palveluaan maahan myös virallisesti.
Australian tilanne on nostattanut paikallisissa palveluntarjoajissa närää ja ne ovatkin vaatimassa Netflixiä sulkemaan VPN:n käytön mahdollisuuden, mikäli palvelun paikallinen versio julkaistaan kirjoittaa CNET.
AHEDA:n (Australian Home Entertainment Distributors Association, edustettavana muun muassa Warner Bros. ja Universal Sony Pictures) johtaja Simon Bush kertoi, että vaikkeivät organisaation asiakasyritykset suoraan ole pyytäneet sitä ajamaan agendaa, niin yksittäiset jäsenet ovat kuitenkin aloittaneet asian lobbauksen.
Ilmeisesti myös Yhdysvaltalaiset oikeudenomistajat ovat huolissaan siitä, että sisältöä jaetaan maihin, joihin sitä ei ole lisensoitu. Virallisesti Netflix ei tietysti tue tätä toimintaa, mutta ei se ole pannut myöskään tikkua ristiin väärinkäytön kitkemiseksi, sillä sille itselleen ei ole siitä ainakaan suoranaisesti mitään haittaa, ennemminkin hyötyä.
Mikäli Australian tilanne johtaa siihen, että Netflix joutuu paikkamaan VPN-"aukon", tarkoittaa se käytännössä globaalia ratkaisua, eli jenkkiflixin käyttö loppuu myös muualla. Samalla myös ne käyttäjät, jotka käyttävät VPN-yhteyksiä muista syistä, joutuvat joko luopumaan virtuaaliverkostaan tai itse palvelusta.

Lue myös nämä
Tägit
Yhdysvallat VPN Netflix Australia
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.