Google-pomo myönsi: Tämä on suurin virheeni

Manu Pitkänen
30. joulukuuta, 2013 15:32

Googlen hallituksen puheenjohtaja Eric Schmidt ottaa syyt niskoilleen siitä miksi hakukoneyhtiö ei nähnyt ja reagoinut ajoissa sosiaalisen median räjähdysmaiseen kasvuun. Se on suurin virhe, jonka hän on tehnyt Googlella. Syy virheeseen oli Schmidtin mukaan todennäköisesti se, että yhtiöllä oli jo niin monta muuta rautaa tulessa.
Schmidt toteaa vuoden 2014 ennustuksessaan, että ensi vuoden myötä voidaan vihdoin todeta mobiilin selättäneen tietokoneet. Yhä useampi ihminen omistaa ensi vuoden jälkeen älypuhelimen/tabletin ja yhä useammalla siitä tulee pääasiallinen "tietokone". Schmidt arvioi big dataa ja koneälyä hyödyntävien muuttavan palvelukentän kokonaisvaltaisesti lähiaikoina.
Läpimurron tekeväksi teknologiaksi Schmidt nostaa myös genetiikan, joka saattaa tuntua aluksi ihmeelliseltä Applen ja Googlen hallituksissa istuneen miehen suusta. Google osallistui kuitenkin Calico-nimisen kasvuyrityksen perustamiseen syksyllä. Applen ja Genentechin hallitusten puheenjohtaja Arthur D. Levinsonin johtama yrityksen tavoitteena on löytää keinoja ikääntyisen hidastamiseen ja hoitokeinoja ikääntymisestä johtuviin sairauksiin. Projektiin on lähtenyt mukaan jo nimekkäitä nimiä, muiden muassa sukkulamadon eliniän kaksinkertaistavan geenimutaation löytänyt molekyylibiologi Cynthia Kenyon.

Lue myös nämä
Tägit
Google Eric Schmidt
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.