Testissä Asus WAVI - Langaton HDMI-lähetin

Petteri Pyyny
21. helmikuuta, 2013 15:57

Kaiken muun muuttuessa langattomaksi, on kuvasignaalin lähettäminen pysynyt sisukkaasti olohuoneen piuhakaaoksen perisyntinä. Tähän ongelmaan on luvattu ratkaisua jo vuosien ajan, viimeksikuluneen parin vuoden aikana eniten otsikoissa on ollut Intelin WiDi, mutta sekin on jäänyt arkielämässä lähinnä kirjainlyhenteeksi, jota kukaan ei käytä.
Moni haaveilee ns. hellasärön vähentämisestä langattoman ratkaisun muodossa; olohuoneen lattiaa pitkin pujotteleva, läppäriin kiinnitetty kymmenmetrinen HDMI-johto ei välttämättä kuulu sisustuselementtien toivelistalle.
ASUS tarjoaa tähän ongelmaan ratkaisua Asus WAVIn muodossa. WAVI on lähettimen ja vastaanottimen yhdistelmä, joka lähettää häviötöntä HDMI-signaalia langattomasti 5GHz taajuusalueella, jopa 25m etäisyydeltä. WAVI tukee 3D-videota ja 1080p:tä -- lähetysteknologia kulkee nimellä WHDI.
Päätimme ottaa ratkaisun pikatestiin.

Paketin sisältö


WAVIn paketista paljastuu 2kpl miniläppärin kokoista ja näköistä laitetta, joiden kummankin mukana tulee myös nyrkin kokoinen virtalähde. Lisäksi paketista löytyy 2kpl HDMI-johtoja sekä USB-johto, ajurilevy ja äärimmäisen pelkistetty käyttöohjevihko.

Kuvassa Asus WAVIn televisioon kytkettävä vastaanotinyksikkö

Kaksisuuntaisuus


Asus markkinoi WAVIa hieman erikoisella kulmalla. Laitetta ei niinkään mainosteta langattomana HDMI-johtojen korvaajana, vaan tietokoneen etäkäyttölaitteena. Tämä johtuu siitä, että WAVI mahdollistaa myös USB-signaalien siirtämisen saman laitteen kautta.
Televisioon kytkettävä vastaanotin sisältää 2kpl USB-portteja, joihin voidaan liittää television ääressä käytettävä hiiri ja näppäimistö. Vastaavasti lähetinpäässä, joka kytketään tietokoneeseen, voidaan etäkäyttöä varten kytkeä lähetin mukanatulevalla USB-johdolla tietokoneeseen. Tällöin tietokonetta ohjataan vastaanottimeen kytketyllä hiirellä ja näppäimistöllä.

Televisioon kytkettävän vastaanottimen takapaneeli, jossa 2kpl USB-portteja. Ethernet-porttia voidaan käyttää ainoastaan laiteohjelmiston päivitykseen.
Tämäntyyppisen etäkäytön tarvetta on vaikea nähdä, paitsi tilanteissa, joissa esim. talon toisessa kerroksessa sijaitsee perheen pelikoneeksi suunniteltu pöytäkone, mutta pelejä haluttaisiin pelata olohuoneen television kautta. Mutta hiiren ja näppäimistön kuskaaminen jokaista pelisessiota varten alakertaan -- tai erillisen olohuonenäppäimistön ostaminen etäkäyttöä varten kuulostavat molemmat varsin vaivalloisilta ratkaisuilta.
Toki tilanteissa, joissa esim. kodin ainoa Blu-ray -soitin löytyy yläkerrassa sijaitsevasta tietokoneesta, on etäkäyttö sinänsä järkevää. Mutta jos kone pitää erikseen mennä pistämään päälle, kytkeä WAVIn lähetinosa päälle ja ottaa mukaan sekä näppäimistö että hiiri, voitaneen kysyä, että kenties pelkkä HDMI-signaalin lähettiminen riittäisi ja elokuvan pistämiseksi tauolle jääkaapilla käynnin ajaksi, voitaisiin kipaista yläkertaan painamaan pausea ja jääkaapilla käynnin päätteeksi uudestaan playta..

Käyttöönotto


Testasimme laitetta kahdella kannettavalla. Toisessa kannettavassa videon ulostulona oli käytössä DisplayPort, jota varten hankimme käyttöön erillisen DisplayPort-HDMI -johdon. Toisessa kannettavassa videon ulostulo hoitui suoraan HDMI-ulostulon kautta. Käyttöjärjestelmänä käytössä olivat Windows 7 Home Premium (64-bit) ja Windows 7 Pro (64-bit).
Näyttönä käytettiin LG 50PK350 -plasmatelevisiota, jota on käytetty kummankin kannettavan kanssa jo useaan otteeseen suoralla kaapeliyhdistämisellä (joko HDMI-johdolla tai em. DisplayPort-HDMI -johdolla) menestyksekkäästi ja ilman päänvaivaa säätöjen suhteen.
Koska päätimme, että keskitymme nimenomaan langattoman HDMI:n lähettämiseen ja sen testaamiseen, alkutestejä varten ei haluttu asentaa lainkaan WAVIn ajureita. Lähetinosahan näkyy siihen kytkettävälle laitteelle puhtaasti HDMI-vastaanottimena, kuten vaikkapa televisiokin, joten ajureita ei pitäisi tarvita lainkaan.

Tietokoneeseen kytkettävä lähetinosa, jossa USB- sekä HDMI-liittimet tietokoneeseen kytkentää varten
Eli lentotukialuksen kokoiset laatikot HDMI-johdoilla kiinni sekä televisioon, että tietokoneeseen, virtalähteet kiinni itse laitteisiin ja tämän jälkeen virrat päälle kummastakin laitteesta.
Magic happens. Työpöydän kuva ilmestyy parin sekunnin odottelun jälkeen televisioon, aivan kuten HDMI-johdolla yhdistettäessä.
WAVI kertoo tilastaan virtavalon muodossa: oranssi valo kertoo, että yhteyttä lähettimen ja vastaanottimen välillä ei ole, sininen valo kertoo, että signaali on muodostettu.

Käytössä


Ratkaisu toimi optimiolosuhteissa täydellisesti pitkän HDMI-kaapelin korvaajana -- mitään viivettä kuvassa ei havaittu, vaikka sellaista vähän pelättiin ja silmämääräisesti arvioituna mitään väliin jääneitä frameja tai muita outouksia ei käytössä ilmennyt. Leffamateriaalina käytettiin sekä DVD-elokuvia, Youtubea että Netflixiä.

Vastaanotin yrittää etsiä lähetyssignaalia
Ongelmia alkoi syntymään, kun lähettimen ja vastaanottimen paikkoja siirreltiin arkikäytössä. Vaikka välimatkaa olikin vain noin 6 metriä, keittiön ja olohuoneen välisen seinän tullessa signaalin eteen, täytyi laitteiden sijoitteluun kiinnittää selkeästi enemmän huomiota. Laiskan miehen ratkaisu, jossa lähetin oli keittiön lattialla pöydällä olevassa kannettavassa kiinni ja vastaavasti vastaanotin lattialla, television läheisyydessä, aiheutti välittömästi ongelmia. Laitteen valo pysyi sinisenä, kertoen että yhteys on edelleen olemassa, mutta kuva alkoi säröillä ja muodostaa artifakteja, kunnes signaali jossain vaiheessa kokonaan katosi. Lähettimen nostaminen pöydälle auttoi asiaa, mutta parin tunnin elokuvan katselun aikana kuvaan ilmestyi häiriöitä pariin otteeseen. Laitteiden sijaitessa näköyhteydellä toisistaan, ongelmia ei ilmennyt.

Arvio


Asus WAVI tekee lupaamansa asiat hyvin. Eli mikäli vastaanottimen ja lähettimen välillä on näköyhteys, laite suoriutuu HDMI-signaalin häviöttömästä siirrosta aivan loistavasti. Mitään ajureita ei tähän käyttöön tarvitse asentaa, joten käyttöönotto on äärimmäisen helppoa.
Iso kysymysmerkki tuleekin siitä, että onko laitteelle mitään käyttöä. Kaksisuuntaisuudelle keksin väkisin keksimällä pari käyttökohdetta, mutta kaikista niistä tuli juurikin väkisinkeksitty olo. Eli kaksisuuntaisuus oli parin kuukauden testijakson perusteella omassa käytössäni täydellisen turha ominaisuus muutoin varsin mukiinmenevässä laitteessa.

Vastaanotinyksikkö virtalähteineen
Toinen iso miinus tulee WAVIn fyysisestä koosta. Molemmat, sekä lähetin että vastaanotin, ovat todellakin keskikokoisen miniläppärin kokoisia. Kun mukaan lätkäistään vielä pari kappaletta pienen tiiliskiven kokoista virtalähdettä, on laitteen mukanakuljettaminen ainakin omaltaosaltani täysin poissuljettu ajatus. Herää väistämättä kysymys, että jos laitetta harkitsee kymmenmetrisen HDMI-kaapelin korvaajaksi, niin WAVI ei ole ainakaan juurikaan pitkää johtoa esteettisempi ratkaisu olohuoneen kaapeliviidakon ratkaisijana. Lisäksi kaapeleiden määrähän nelinkertaistuu -- yhdestä HDMI-johdosta siirrytään kahteen HDMI-johtoon, kahteen keskikokoisen lentotukialuksen kokoiseen laitteeseen sekä kahdeen virtalähteeseen, johtoineen.
Vaikka kaikki edellämainitut seikat sivuutetaankin ja laitteelle olisikin selkeä käyttökohde olemassa, tulee eteen sen suurin kompastuskivi: hinta. WAVIn hinta pyörii tätä kirjoitettaessa 180 euron ja 210 euron välimaastossa -- joka on varsin järisyttävä hinta pitkän HDMI-kaapelin korvaajasta.
Myöskään kaksisuuntaisuuden pohjalta on vaikea keksiä perustelua laitteelle, joka maksaa 200 euroa. Jos tuohon vielä hankkii erillisen hiiren ja näppäimistön, koko paketin hinta on 300 euron tienoilla -- hinta, jolla saa jo nykypäivänä ostettua sekä halvan läppärin että lyhyen HDMI-kaapelin olohuonekäyttöä varten. Pelkästään elokuvakäyttöä ajatellen 100 euron budjetilla saa jo useiden eri valmistajien mediatoistimia, joissa mukana tulee oikea kaukosäädin.

Yhteenveto


+häviötön HDMI-kuva
+3D, 1080p
+käytön helppous
-hinta
-fyysinen koko
-signaalin kantavuus (rakenteiden/seinien läpi)
Jos kaksisuuntaisuudelle keksii selkeän, järkevän ja usein käytettävän käyttökohteen, WAVI on varmasti hyvä ostos. Myös häviöttömän HDMI-signaalin siirtämiseen laite on varsin mainio, tietyin varauksin. Valitettavasti hinnoittelu pilaa laitteen mahdollisuudet menestyä kotikäyttäjien keskuudessa.
Nykyisellään laite on toimiva, mutta hyötyynsä nähden erittäin kallis teknolelu.

Lue myös nämä
Tägit
Asus WAVI arvostelut Asus HDMI
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.