Kim Dotcomin Mega keräsi yli miljoona käyttäjää ensimmäisenä päivänä

Teemu Laitila
20. tammikuuta, 2013 18:07

Eilen illalla Suomen aikaa avautunut uusi tiedostopalvelu Mega keräsi ensimmäisenä päivänään yli miljoona käyttäjää. Vaikka ryntäykseen oli varauduttu, käyttäjiä rekisteröityi ensimmäisen tunninkin aikana jo yli 100 000 kappaletta, mikä sai palvelun hidastelemaan ja häviämään linjoilta hetkeksi.
Palvelun takana oleva internet-yrittäjä Kim Dotcom kertoi, että käyttäjien kiinnostus maksullisia käyttäjätilejä kohtaan on ylittänyt kaikki odotukset. Maksullisten käyttäjätilien suosio vaikuttaa siltä, että käyttäjillä on luottoa palvelun tulevaisuuteen. Kim Dotcomin mukaan tällä kertaa palvelun laillisuus on tutkittu asianajajien kanssa "viimeistä pikseliä myöten".

100,000 registered users in less than 1 hour. Fastest growing startup in Internet history? #Mega

-- Kim Dotcom (@KimDotcom) January 19, 2013

Megan avausta juhlittiin tänä aamuna Suomen aikaa Kim Dotcomin kartanolla Uudessa-Seelannissa. Lehdistötilaisuuden lisäksi tapahtumaan kuului muun muassa vuosi sitten tapahtuneen kotietsinnän uudelleenesitys, jota oli dramatisoitu helikoptereilla ja räjähdyksillä.
Lehdistötilaisuudessa Dotcom kertoi, että palvelun tulevaisuuteen kuuluu nykyisen tiedostojen tallennuspalveluiden lisäksi myös tiedostojen jakaminen. Megan uudet sisarpalvelut kuten jo aiemmin paljastettu musiikkipalvleu Megabox on tarkoitus esitellä kuuden kuukauden kuluessa.
Vaikka uusi Mega on nähty suoranaisena kostona Hollywoodin viihdeteollisuudelle, jota vastaan Kim Dotcom käy oikeutta Yhdysvalloissa, omistaja vakuuttaa olevansa halukas diplomaattiseen ratkaisuun kaikissa tulevissa kiistoissa.

Lue myös nämä
Tägit
MegaUpload Megabox Kim Dotcom Mega
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.